Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Indonesiassa jaettiin kaksi tuomiota 135 ihmisen kuolemaan johtaneesta katsomotragediasta

Oikeus tuomitsi torstaina kaksi henkilöä vankeuteen laiminlyönneistä, jotka liittyivät Indonesian lokakuiseen katsomotragediaan. Yhteensä 135 ihmisen kuolemaan johtanut tragedia tapahtui Itä-Jaavan Malangissa pelatussa Arema FC:n ja Persebaya Surabayan välisessä ottelussa.

Joukkueiden kannattajat valtasivat kentän. Poliisit puolestaan ampuivat kyynelkaasua lehtereille, mikä aiheutti täysissä katsomoissa paniikin. Sadat ihmiset pakenivat kapeita uloskäytäviä pitkin, ja ihmisiä tallautui sekä tukehtui kuoliaaksi.

Ottelun järjestäjä tuomittiin torstaina 18 kuukaudeksi vankeuteen laiminlyönneistä. Ottelun turvallisuusvastaava puolestaan sai vuoden vankeustuomion. Kolme paikallista poliisia on syytteessä tapauksesta. Poliisi tutkii lisäksi Indonesian pääsarjaa pyörittävän yhtiön entisen johtajan toimia.