Emmi Hyrkäs sijoittui neljänneksi ilmakiväärin loppukilpailussa ilma-aseiden EM-kisoissa Tallinnassa. Simpeleen Hahloa edustava 26-vuotias ampuja ylsi peruskilpailussa Suomen ennätystä sivuavaan tulokseen 631,2.
Loppukilpailussakin sujui, vaikka EM-pronssimitali jäikin lopulta 1,5 pisteen päähän.
– Olen tosi iloinen, että pääsin finaaliin. Jännitti, ja jalat tärisivät varpaista lähtien. Suurimmaksi osaksi finaali meni kuitenkin hyvin. Muutama pieni heilahdus tuli, mutta ei mitään sen isompaa, Hyrkäs kertoi tiedotteessa.
Hyrkäs varmisti maapaikan kesä-heinäkuussa Puolan Wroclawissa järjestettäviin Euroopan kisoihin. EM-loppukilpailussa oli jaossa myös kaksi maapaikkaa Pariisin 2024 olympialaisiin, ja ne nappasivat mestaruuden voittanut Norjan Jeanette Duestad sekä hopealle yltänyt Britannian Seonaid McIntosh.