Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Räikkönen harmitteli epäonneaan uransa toisessa Nascar-kilpailussa – "Kisa oli aika sekava"

Formulasuuruus Kimi Räikkönen oli kiinni huippusijoituksessa uransa toisessa kilpailussa Nascar-sarjan pääluokassa, mutta lopulta suomalaisen sijoitus painui Texasin gp:ssä 29:nneksi.

Kymmenen kierrosta ennen maalia neljäntenä ollut Räikkönen menetti asemiaan kisan lopussa uusintalähtöjen ja rengasongelmien takia. Suomalaisen sijoitus putosi vielä kahdella pykälällä rangaistuksen takia.

– Kilpailu oli minusta ihan hyvä, mutta meillä oli epäonnea kisatapahtumien kanssa. Lopussa tuli uusintalähtöjä toisensa perään, ja pyörähdykseni jälkeen renkaat olivat kuluneet loppuun, Räikkönen, 43, sanoi Kickin' the Tires -verkkosivulla.

– Kisa oli aika sekava, ja onnella oli osansa.

Vuoden 2007 F1-mestari Räikkönen teki Nascar-debyyttinsä viime vuonna sijoittumalla 37:nneksi Watkins Glenin radalla. Austinin kilpailu ajettiin samalla radalla, jossa Räikkönen juhli viimeisintä F1-voittoaan lokakuussa 2018.

Nascar-kisan voittajaksi ajoi Tyler Reddick. Entinen F1-mestari Jenson Button kaasutteli 18:nneksi.