Nurkan takana kurkkivan kesän maltaanhuuruisten viikonloppujen iskusävelmää ei tarvitse tänä suvena arvailla. Kadonneeksikin kuvitellun suomalaisen yhtenäiskulttuurin kartalle euroviisuilleen Käärijän Cha cha cha raikaa valtakunnan joka niemessä ja notkossa.
Jääkiekkovalmentaja, entinen pelaaja Ville Peltonen kantoi osaltaan sinivalkoisen Suomi-kulttuurin lippua kohta kolme vuosikymmentä sitten. Toisen polven huippuhyökkääjä latoi toukokuussa 1995 Tukholmassa pelatussa MM-loppuottelussa kolme maalia verivihulaisen Ruotsin verkkoon, ja uusi kansallissankari oli syntynyt.
Antaumuksella kreisibailanneissa kiekkofaneissa oli vielä loppukesästä 1995 sen verran puhtia jäljellä, että terassien tunnusmusiikkina jatkuivat Middle of The Road -yhtyeen vanhaa Chirpy Chirpy Cheep Cheep -hittiä mukailleet Viiiiille Peltonen, Ville Peltonen -huudot.
Peltonen kapusi finaalihattutemppunsa jälkeen kansakunnan kaapin päälle karvan vaille 22-vuotiaana, huomattavasti nuorempana kuin nyt Käärijä eli Jere Pöyhönen.
Huimasiko?
– Ei se ollut ongelma, että nousisi päähän. Takki oli napitettu tiukasti, jotta jalat pysyivät maassa, keskiviikkona 50 vuotta täyttävä Peltonen huomauttaa.
Jo edelliskaudella läpi lyöneen Tupu, Hupu ja Lupu -ketjun kahden muun hyökkääjäkomeetan Saku Koivun ja Jere Lehtisen tavoin Peltonen oli kultaleijonissa kesän 1995 yhteistä suomalaiskansallista omaisuutta.
– Vaikeampaa oli se, kun piti olla esillä. Jouduimme koko joukkue polttopisteeseen, mihin emme olleet valmistautuneet, Peltonen muistelee.
Vaikeuksia tarvitaan, että pystyy osoittamaan sitkeyttä.
Ville Peltonen
Hänen sopeutumistaan räjähdysmäisesti kasvaneeseen huomioon helpotti se, että Peltonen ei ollut sukunsa ensimmäinen huippukiekkoilija. Isä Esa Peltonen näytti kaukalossa askelmerkkien mallia. Hän oli 1960- ja 70-lukujen tehokkain maalintekijä Suomen maajoukkueessa.
– Isän varjosta esiin yritellessä mukana oli ekstraa enemmän, mutta enemmän positiivista kuin negatiivista. Isä osasi tukea ja antaa neuvoja. Olin urheiluhullu, harrastin useaa lajia, mutta jääkiekkoilu oli kovin juttu, Ville Peltonen kertoo.
Vaikka arvokisamitali jäi Esa Peltosen sukupolven suomalaiskiekkoilijoilta haaveeksi, ei Villekään 1980-luvun lopulla juniorisarjoissa oppia hakiessaan tohtinut haaveilla liikoja.
– Aika oli vähän erilaista kuin nykyään. Silloin ei vielä ajateltu, että jääkiekkoilusta voisi tulla ammatti. Enemmänkin toivoi, että voisi jatkossa pelata muun työn ohessa.
Ville Peltonen ja hänen sukupolvensa olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Leijonien ajoitus 1990-luvulla oli osuva.
– Maajoukkueen nousu osui vuosikymmenen puoliväliin. Se edisti omaa uraakin.
Jos kenen, Peltosen siirtyminen pelaajauran jälkeen valmentajatehtäviin oli käsikirjoitettu ennakkoon. Kysyi hänen pelaajavuosinaan keneltä tahansa, numero 16 eli Peltonen sai alati suitsutusta analyyttisestä ja ammattimaisesta asenteestaan lajin parissa.
Peltonen aloitti pelaajauran jälkeisen ”toisen elämänsä” luontevasti 2010-luvun puolivälissä Helsingin IFK:n junioripäällikkönä. Ensi kausi on hänelle HIFK:n päävalmentajana kolmas. Päättyneen kauden Liigassa HIFK:n finaalipaikan tiellä oli välierissä Tappara, joka voitti Suomen mestaruuden.
HIFK:n syyskausi oli vaikea, kun peli kangerteli. Pitkän linjan kiekkoihmisenä Peltonen on varma, että vastoinkäymiset karaisevat, palvelevat kehitystä.
– Vaikeuksia tarvitaan, että pystyy osoittamaan sitkeyttä.
Peltonen poikkesi hiljattain Tampereella aistimassa Suomen ja Ruotsin välisessä alkulohko-ottelussa MM-kisatunnelmaa. Hän pelasi urallaan Suomen kahdessa kotiturnauksessa vuosina 1997 ja 2003. Molemmista kisoista on varsinkin jälkeenpäin juoruttu, että Suomen MM-joukkueen ympärillä oli liikaa oheishulinaa, muun muassa turhaa mediakieputusta.
Peltonen ei väitteitä allekirjoita.
– Ei kotikisojen taustahälinä ole mikään tekosyy, jonka taakse voi mennä. Kisajoukkueen ulkopuolella periaatteessa kaikki haluavat olla mukana jotenkin ja antaa sille tukeaan. Silloin pitää vain osata fokusoitua oikeisiin asioihin.
Ennen Suomen viime vuoden maailmanmestaruutta vain Ruotsi oli järjestäjämaana päässyt juhlimaan 2000-luvulla MM-kultaa.
– Viime vuoden MM-kisat olivat Leijonilta kova suoritus, koska maailmanmestaruuden voittaminen järjestäjämaana ei ole monilta onnistunut. Fokus aina tiivistyy, kun turnaus etenee, ja niin uskon käyvän Suomelle nytkin.
