Kanada oli pitkään ylitsepääsemätön este Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueelle, mutta Leijonien maukkaiden voittojen määrä on kasvanut roimasti viime vuosina.
Suomi on kohdannut Kanadan kolmessa MM-loppuottelussa peräkkäin vuosina 2019–22 ja voittanut näistä kaksi. Kymmenen edellisen maaottelun otannassa Suomi on ollut etevämpi voitoin 7–3, joten nikkarit eivät ole enää iso ja paha peikko niin kuin vielä muutama vuosikymmen takaperin.
Riiassa ja Tampereella pelattavissa MM-kilpailuissa maat kohtaavat puolivälierässä, jossa turnaus on vedenjakajalla. Voitto vie mitalipeleihin, tappio päättää kisaurakan.
Neljissä edellisissä arvokilpailuissa Leijonat on voittanut puolivälierän ja saavuttanut lopulta kaksi maailmanmestaruutta, olympiakullan ja MM-hopean. Suomi on kestomenestyjä, mutta arvokilpailujen pudotuspelihistoriassa Kanada on vielä niskan päällä.
Suomi ja Kanada ovat kohdanneet vuodesta 1992 alkaen MM-kilpailujen, olympialaisten ja World Cupin pudotuspeleissä 18 kertaa. Kanada on voittanut otteluista 11 ja Suomi seitsemän.
Puolivälierissä suhde on ollut vielä selkeämpi Kanadan eduksi. Nikkarit on voittanut viisi puolivälierää seitsemästä. Suomi on voittanut vain MM-kilpailuissa 1992 ja sitten MM-kilpailuissa 2014.
Kanada on tunnettu voitonnälästään, mutta Suomi on kehittynyt. Lähtökohdat joukkueiden välillä ovat nyt tasaiset, joten korvienväliä koitellaan.
– Tässä lajissa se on isossa osassa. On vaikea saada rentoa ja hyvää suoritusta. Pään sisällä ratkaistaan aika paljon, kapteeni Marko Anttila tuumi eilisten jääharjoituksien jälkeen.
Puolivälierä alkaa Tampereella kello 20.20. Samaan aikaan Riiassa pelataan Ruotsi–Latvia. Kello 16.20 pelataan Tampereella Yhdysvallat–Tshekki ja Riiassa Sveitsi–Saksa.