Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iltapäivän pitkät tunnit ovat tuttuja Atte Ohtamaalle – kokenut pelimies valmistautuu puolivälierään luottamalla tuttuihin juttuihin

Puolustaja Atte Ohtamaa kuuluu Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen konkarikaartiin ja on ollut pitkään yksi päävalmentaja Jukka Jalosen luottomiehistä.

Nivala Cowboysin kasvatti debytoi A-maajoukkueessa Jalosen ensimmäisen päävalmentajajakson aikana 2012 ja on pelannut maajoukkueessa kaikkiaan neljän päävalmentajan komennossa.

Ohtamaa on saavuttanut olympiakullan, kaksi maailmanmestaruutta ja kolme MM-hopeaa. Illalla ovi voi aueta jälleen mitalipeleihin, mutta Kanada on kova vastustaja MM-puolivälierässä.

Kokenut pelimies myöntää, että vielä 35-vuotiaanakin ottelut jännittävät.

– Aika harvoin on jääkiekkopeliä, joka ei jännittäisi. Mutta tämä on yksittäinen ottelu. Vaikka pelaat kuinka hyvin, et välttämättä voita. Tai sitten tuntuu vaikealta, mutta on silti mahdollisuus voittaa siinä pelissä, Ohtamaa tuumi pelipäivän aamuharjoituksien jälkeen.

"Leke", "Mamba" ja somettaja vetivät jääharjoitukset

Kaksi maalivahtia ja kuusi kenttäpelaajaa touhusivat jäällä maalivahtivalmentaja Kari Lehtosen, valmentaja Mikko Mannerin ja alamäkiluistelijana kunnostautuneen somettaja Mirko Lahden valvonnassa.

Ohtamaa ei kuulunut kuusikkoon vaan luotti omiin juttuihinsa.

– Jumppailin ja poljin kuntopyörää. Tein pikkujumpat. Siten saa parhaiten kropan valmiiksi. Aktivointia, venyttelyä, lihaskuntoa, dynaamisia juttuja, hän luetteli.

Puolivälierää on kutsuttu kuolemanotteluksi, koska se usein määrittelee onnistumisen turnauksessa. Ohtamaan valmistautuminen ei poikkea tavallisesta, vaikka panokset kovenevat illaksi.

– Ei poikkea vaan riippuu tilanteesta. Välillä pelataan peräkkäisinä päivinä, ja välillä on välipäiviä. Silloin on käyty jäällä, välillä ei. Sekin vaikuttaa, mihin aikaan pelataan illalla, puolustaja avasi.

Ohtamaan mukaan Leijonat suuntasi harjoituksien jälkeen syömään ja palaveeraamaan. Tarkkailun alle joutui Kanadan ylivoimapeli.

– Sitten päiväunet. Välipalan ja kahvin kautta pikkuhiljaa hallille, hän tuumi, kun ottelun alkuun oli vielä yli kahdeksan tuntia.

Ohtamaa ei myöntänyt, että tärkeän pelipäivän iltapäivänä tunnit matelisivat erityisen hitaasti.

– Sarjapeleissä on erilaista, koska siinä tulee matkustamista. Ei tämä alkusarjaan verrattuna poikkea. Takana on onneksi välipäivä, eikä ole pelattu yömyöhällä. On saanut levättyä hyvin.

Hyvät muistot yhdeksän vuoden takaa

Kanada ja Suomi ovat kohdanneet kolmessa MM-loppuottelussa peräkkäin. Suomi on voittanut niistä kaksi.

Ohtamaan ensimmäisissä MM-kilpailuissa 2014 maat kohtasivat puolivälierissä.

– Hyvät muistot. Voitimme silloin. Ne olivat minulle ensimmäiset MM-kilpailut. Alkusarjassa oli vaikeuksia, mutta näihin peleihin (pudotuspelit) pystyimme kehittämään peliä ja pääsimme loppuotteluun asti. Se on jäänyt mieleen.

Ohtamaa oli ottelussa Suomen peliaikakuningas 21.49 minuutillaan.

– Hyvät minuutit. Alivoimaa olemme tainneet pelata jonkin verran, hän virnisti.

Alivoimaa on riittänyt tapettavaksi myös Tampereella. Suomi oli alkusarjan pelien jälkeen MM-kilpailujen toiseksi paras joukkue alivoimalla.

– Ei se alivoimapeli ole ikinä helppoa. Vastustajan ylivoimat ovat hyviä ja on huippupelaajia. Alivoiman pelaaminen on vaikeaa, mutta on paljon tuttuja pelaajia, joiden kanssa olemme pelanneet. Voimme sopia juttuja ja opimme tuntemaan toisiamme paremmin, runkopelaaja tuumi.