Alkuyskähdykset vaihtuivat Kirittärien hurjaan dominanssiin – Eeva Mäki-Maukola oli huojentunut paluustaan: "Heinäkuu oli pitkä aika odotella"

Ne ovat täällä taas – tosipelit.

Kirittäret aloitti jälleen mitalijahtinsa naisten Superpesiksessä, kun puolivälieräsarjan avauksessa Hippokselle asteli Hyvinkään Tahko.

Muutaman yskähdyksen se vaati, mutta lopulta Kirittäret syttyi tarvittavaan vireeseen ja kukisti Tahkon jaksoin 2–0 (4–3, 13–0).

– On tätä odotettu jo, Kirittärien kapteeni ja kahdeksat naisten Superpesis-pudotuspelit nähnyt Emma Körkkö huokaisi heti taistelun tauottua.

 

Kun jotain tärkeää odottaa pitkään, jännitys saattaa iskeä h-hetken lähestyessä.

Niin iski tälläkin kertaa.

Kirittärillä oli nimittäin alussa pieniä käynnistymisvaikeuksia. Tahkon Pauliina Harinen yllätti avausjakson viimeisenä lyöjänä Ella Korpelan kahteen kertaan ja vei vieraat 0–2-johtoon. Tekemättä jäänyt palo kakkospesälle maksoi siis kaksi juoksua.

Kotijoukkueen hermo kuitenkin piti sisällä, ja Virpi Hukan kakkosjatkelyönti sekä Emma Sallisen ja Körkön kakkosrajaleikkurit veivät Kirittäret tarvittavaan 4–2-johtoon.

Räpylävirheet maksoivat Kirittärille vielä yhden juoksun. Lotta Vahvelainen kiersi kunniaa, kun Hukka haukkasi räpylällään tyhjää takakentällä.

– Vähän olimme alussa huolimattomia ulkona. Sisällä kuitenkin peli pyöri ihan hyvin. Toisella jaksolla laitoimme ihan kunnolla vettä myllyyn, Körkkö arvioi.

Niin, toisesta jaksosta ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kirittäret jätti Tahkon tylysti vain neljään kolmostilanteeseen ja riehui itse sisävuoroissa. Seitsemän eri naista sai tililleen vähintään yhden lyödyn, kahdeksan naista vähintään yhden tuodun.

Kirittärien pelinjohtaja Jussi "Nalle" Viljanen oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa panokseen avausväännössä.

– Onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Olen erittäin tyytyväinen, miten tulimme sisävuoroihin, Viljanen sanoi.

 

Jos Körkölle ja muulle joukkueelle loppukesän pudotuspeleihin palaaminen on suuri asia, sitä se on erityisesti Eeva Mäki-Maukolalle. Hän pelasi edellisen Superpesis-ottelunsa Kirittärien paidassa 3. heinäkuuta Mynämäkeä vastaan.

Hän vahvisti, että yli kuukauden pelit vienyt vamma oli jalkapöydän rasitusmurtuma. Sen kanssa ei haluttu ottaa riskejä, joten hän ei palannut enää runkosarjan loppupeleihin.

– Heinäkuu oli pitkä aika odotella. Ensimmäistä kertaa joutui jättämään välistä näin monta peliä loukkaantumisten takia. Hankalaa se oli, mutta sitä ajatteli, että kun tärkeät pelit alkavat, olen mukana. Aika hyvältä tuntuu, Mäki-Maukola kertoi huojentuneen oloisena.

Paluu kentille tuli kakkoskärjessä. Hurjaan pelivireeseen noussut Venla Karttunen saa toistaiseksi jatkaa ykköskärjessä, kun Mäki-Maukola palautuu pelitauosta.

– Ainakin toistaiseksi olen kakkoskärjessä, ettei nyt vain jossain juoksemis- tai muussa tilanteessa tapahdu jotain. Olen saanut onneksi tehdä lajia jo melkein kaksi viikkoa, ettei tarvinnut tulla suoraan sairastuvalta. Kovalla innolla menin, ehkä se oli tällaista alkuhurmosta, hän kertoi tuntemuksistaan.

Ja se on Kirittärille tällä hetkellä tärkeää. Nyt joukkueen pitäisi olla lopullisessa muodossaan, eikä sairastuvalla ole loukkaantuneita.

– On kyllä tosi kiva, kun kaikki ovat vihdoin terveiden kirjoissa. Pääsemme vielä enemmän kehittämään peliä, kapteeni-Körkkö kertoi optimistisena.

Joukkueella on keskiviikkoon asti aikaa toipua pudotuspelien ensimmäisestä energianpurkauksesta. Seuraavan kerran Kirittäret päästelee Hippoksella höyryjä ensi lauantaina, kun joukkueet kohtaavat sarjan kolmannessa osaottelussa.

Juttua korjattu kello 21:30: Seuraava Kirittärien kotipeli on ensi lauantaina, ei sunnuntaina, kuten jutussa ensin väitettiin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .