Argentiina ja Chile hankkivat välieräpaikat Copa America -turnauksessa

Argentiina ja Chile ovat edenneet jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa American välieriin.

Argentiina voitti puolivälierässä Venezuelan 2–0, ja hallitseva mestari Chile piti elossa unelman kolmannesta peräkkäisestä mestaruudesta kukistamalla Kolumbian rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Chile olisi voinut voittaa ottelun jo varsinaisella peliajalla, mutta kaksi sen maaleista hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Voitto-osuman laukoi rangaistuspotkukilpailussa Alexis Sanchez.

Argentiinan ja Venezuelan välisessä ottelussa ensimmäisen maalin teki Argentiinan Lautaro Martinez, kun peliä oli pelattu 10 minuuttia. Toisesta osumasta vastasi Giovani Lo Celso 74. minuutilla.

Argentiina pelaa välierissä Brasiliaa vastaan. Chilen vastustaja on joko Uruguay tai Peru. Maat kohtaavat puolivälierässä lauantai-iltana Suomen aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.