Argentiina kohtaa Saksan puolivälierissä

Erotuomarit ovat jatkaneet pääosissa jalkapallon MM-kisoissa myös toisessa neljännesvälierässä, kun Argentiina kukisti Meksikon 3–1 (2–0) ja selviytyi Saksan vastustajaksi ensi lauantain puolivälierään.

Parranpärinää aiheutti Carlos Tevezin Argentiinalle 26. minuutilla pukkaama 1–0 osuma. Yritteliäästi tilanteen loppuun pelannut Tevez oli kaikista pelaajista lähimpänä Meksikon maalia ja siten paitsiossa saadessaan vapauttavan syötön Lionel Messiltä.

Ottelun pirteästi Carlos Salcidon poikkirimavedolla aloittanut Meksiko menetti otteensa Tevezin osuman jälkeen. Argentiina hyödynsi vastustajan hämmennyksen.

Meksikon puolustaja Ricardo Osorio hukkasi pallon lähellä oman rangaistusalueen rajaa Gonzalo Higuainille, joka teki 33. minuutilla turnauksen neljännen maalinsa. Higuain johtaa kisojen maalitilastoa.

Tevez teki illan toisen maalinsa ja 3–0, kun hän ampui 52. minuutilla 22–23 metristä vastustamattomasti oikeaan ylänurkkaan. Javier Hernandez teki Meksikon lohdutusosuman näyttävästi 71. minuutilla.



Paitsiomaali korpesi



Meksikon pelaajat protestoivat Tevezin paitsiomaalia vielä pelin jälkeen ja sättivät italialaista päätuomaria Roberto Rosettia.

– En halua puhua tuomareista, korkeintaan meksikolaisista oikeudenjakajista, jotka ovat pärjänneet täällä hyvin, Meksikon päävalmentaja Javier Aguirre peitti raivonsa.

Kaikki neljä MM-otteluaan voittanut Argentiina pelasi jälleen vakuuttavasti, eikä sen paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä.

– Tämä oli tärkeä askel, olemme puolivälierissä. Mikä merkittävintä, pelasimme hyvän ottelun, joukkuetoveriltaan Messiltä show'n varastanut Tevez sanoi.

Myös neljä vuotta sitten MM-Saksassa Argentiina pudotti Meksikon neljännesvälierässä, maalein 2–1. Silloinkin Meksiko-voitto avasi Argentiinalle tien puolivälieriin Saksaa vastaan, kuten nyt Etelä-Afrikassa.