Becker esti suomalaisten kohtaamisen

Saksan Benjamin Becker löi Jarkko Niemisen Hollannin 's-Hertogenboschissa pelattavan ATP-tennisturnauksen avauskierroksen ottelussa 6–4, 3–6, 6–4. Tappion myötä kariutui odotettu suomalaispelaajien kohtaaminen, sillä toisella kierroksella Nieminen olisi saanut vastaansa Henri Kontisen.

Turnauksessa kahdeksanneksi rankattu Becker (ATP-listan sijalla 48) aloitti ottelun vahvemmin ja voitti ensimmäisen erän vahvan syöttötyöskentelynsä ansiosta. Toiseen erään Nieminen (ATP-64) tuli latautuneena, ryösti toisessa pelissä saksalaisen syötön ja eteni vakuuttavaan 6–3-erävoittoon.

Päätöserä oli tarkkaa peliä aina kymmenenteen peliin saakka. Sitä ennen molemmat olivat pitäneet syöttönsä, mutta ratkaisuhetkillä Nieminen menetti omansa saamatta pistettäkään.

Becker kohtaa siis toisella kierroksella villillä kortilla Hollannin turnauksen pääsarjaan päässeen Henri Kontisen (ATP-253), joka voitti eilen omassa ensimmäisen kierroksen ottelussaan Jamaikan Dustin Brownin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.