Blomqvistin paluu päättyi lyhyeen

Minea Blomqvistin paluu golfin naisten Yhdysvaltain-kiertueelle jäi kahden kierroksen mittaiseksi. Suomalainen jäi kauas kärjen tahdista, sillä toisella kierroksella Springfieldin kilpailussa syntynyt tulos 79 lyöntiä oli seitsemän yli parin.

Kokonaistuloksekseen äitiyslomalta viheriöille palannut Blomqvist sai 16 yli, mikä tiesi toiseksi viimeistä sijaa koko kilpailussa. Heikko sijoitus ei kuitenkaan lannistanut hänen mieltään.

Toisen kierroksen urakka sujui Blomqvistilta kaksi lyöntiä paremmin kuin eilen. Korttiin merkattiin yksi birdie, kuusi bogia ja yksi tuplabogi. Ensimmäisellä kierroksella eilen aloitus oli hyvä, mutta sen jälkeen realiteetit tulivat vastaan.

– Ensimmäiset kahdeksan reikää peli sujui kuin unelma, mutta sitten kroppaan iski väsymys. Eniten synnytyksen vaikutukset näkyivät avauksissa, kun olen harjoitellut täydellä swingillä vasta kaksi viikkoa.

Kisan kärjessä mennään eteläkorealaisten komennossa. Johtava MJ Hur on tuloksessa 12 alle parin ja on yhden lyönnin edellä seuraavana tulevaa maannaistaan Amy Yangia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.