Blomqvistin paluu päättyi lyhyeen

Minea Blomqvistin paluu golfin naisten Yhdysvaltain-kiertueelle jäi kahden kierroksen mittaiseksi. Suomalainen jäi kauas kärjen tahdista, sillä toisella kierroksella Springfieldin kilpailussa syntynyt tulos 79 lyöntiä oli seitsemän yli parin.

Kokonaistuloksekseen äitiyslomalta viheriöille palannut Blomqvist sai 16 yli, mikä tiesi toiseksi viimeistä sijaa koko kilpailussa.

Lauantain toisen kierroksen urakka sujui Blomqvistilta kaksi lyöntiä paremmin kuin perjantain. Korttiin merkattiin yksi birdie, kuusi bogia ja yksi tuplabogi.

Kisan kärjessä mennään eteläkorealaisten komennossa. Johtava MJ Hur on tuloksessa 12 alle parin ja on yhden lyönnin edellä seuraavana tulevaa maannaistaan Amy Yangia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.