ESPN: Koripallon NBA-kausi päättyisi viimeistään 12. lokakuuta

Yhdysvaltalaismedia ESPN:n lähteiden mukaan koripalloliiga NBA:n kausi pyritään pelaamaan loppuun lokakuun puoliväliin mennessä. ESPN kertoi tiistaina, että NBA:n johdolle ehdotettaisiin torstaina finaalien mahdollisen seitsemännen ottelun takarajaksi lokakuun 12:tta päivää.

Päivämäärien lisäksi epäselvyyttä on myös pelijärjestelmästä. ESPN kertoo, että sarja palaisi 31. heinäkuuta 22 joukkueen voimin. Yksi kahdeksasta jatkopeleistä ulos jäävästä joukkueesta olisi Atlanta Hawks, jonka päävalmentaja Lloyd Pierce vastustaa ideaa voimakkaasti.

–  Ainoa asia, mistä hyödymme, on pelaaminen. Jos kausi jatkuu ilman meitä, se satuttaa kehitystämme, tuotettamme ja jatkuvuuttamme. Minulla on nuoria pelaajia, heidän täytyy saada pelata, Pierce sanoi.

NBA-kausi on ollut keskeytettynä 11. maaliskuuta lähtien.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.