Fifan päämajaan murtauduttiin Johannesburgissa

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan päämajaan Johannesburgissa murtauduttiin eilen. Poliisin mukaan Fifan tiloista varastettiin seitsemän MM-pokaalin jäljitelmää ja kaksi paitaa. Fifa puolestaan ei tiennyt tapahtuneesta mitään.

– Uskomme, että tämän tehneet ihmiset tuntevat Fifan toimistotilat hyvin, poliisijohtaja Bheki Cele kertoi.

– En ole tietoinen tapahtuneesta, Fifan tiedottaja Wolfgang Eichler totesi.

MM-kisoissa varkauksien kohteeksi ovat Fifan lisäksi joutuneet muun muassa Kreikan, Uruguayn ja Englannin joukkueet. Etelä-afrikkalainen lehti The Star raportoi lisäksi tänään, että maan apulaispoliisiministeri Fikile Mbalulan kotiin on murtauduttu.

Kisojen turvallisuudesta kannettiin kovasti huolta ennen turnausta, ja peräti 44 000 poliisia on työssä kisojen aikana. Poliisijohtaja Celen mukaan turvallisuus on pystytty takaamaan hyvin, ja kaikkiaan 316 ihmistä on pidätetty kisoihin liittyvien rikosten selvittelyssä. Suurin osa tapauksista on kännyköiden, kameroiden ja kannettavien tietokoneiden varkauksia.