Happee hankki nuoren lupauksen Savonlinnasta

Happee on tehnyt sopimuksen edelliskaudet kasvattajaseura Top Teamissa pelanneen Janne Hoikkasen kanssa.

Vuonna 1993 syntynyt lupaava savonlinnalaishyökkääjä on pelannut viime vuodet Top Teamin miesten edustusjoukkueessa ykkös- ja kakkosdivisioonaa. Viime kaudella Hoikkanen oli nostamassa Top Teamia divariin ja iski kakkosdivarin runkosarjassa hurjat 23+28=51 tehot vain 19 ottelussa.

Divarikarsinnoissa kuudessa ottelussa syntyi tehot 5+2=7 (+3). Hoikkanen on vielä kaksi vuotta myös A-juniori-ikäinen, joten hallitseva A-junioreiden mestari Happee saa hänestä loistavan vahvistuksen.

Heimo Hirvi sai Hoikkasen haastatteluun Urheilukoulun iltavapailta. Hoikkanen aloitti armeijan Lahden Urheilukoulussa kesäkuun alussa.

Millä mielin Jyväskylään ja hirvipaituliin?

Hyvillä ja odottavilla fiiliksillä Jyväskylään ja Happeeseen. Joukkuueesta oon kuullu pelkästään hyvää ja Jyväskylä kaupunkinakin vaikuttaa sopivalta.

Minkä takia juuri Happee?

Happee oli kokonaisuuksien kannalta paras vaihtoehto. Myös A-junnutkin ovat pärjänneet kohtuullisen hyvin...

Minkäslaisia vahvuuksia Savon pojalta löytyy?

Vahvuutena on varmaankin se ettei oo mitää suurempia heikkouksia eli aika tasapaksu peluri.

Löytyykö Happeesta tuttuja pelureita entuudestaan?

Ei oo oikee muita tuttuja pelaajia ku muutamat junnut keiden kaa on tullu pyörittyy kaikennäkösillä sählyleireillä.

Minkälaisin tavoittein tulevaan kauteen?

Tavotteena on murtautua pelaavaan kokoonpanoon. Ja kyllä kausiki ois mukava lopettaa johonkin kaulassa roikkuvaan.

Myös Lauri Liikanen on tehnyt jatkosopimuksen Happeen kanssa. Miehissä Liikanen iski 19 pelaamassaan ottelussa tehot 8+3=11 (+5) ja oli mukana myös A-junioireiden kultajoukkueessa.

Happeella on tällä hetkellä tulevalle kaudelle 20 pelaajasopimusta.

118 Liigaottelua Happeen paidassa pelannut Arto Mikkonen ja Johannes Jokinen siirtyvät Happeesta Nokian KRP:hen.