Hauskan lajin valitsin – Essi Kujala ja 105 muuta taitoluistelijaa nauttivat kilpailemisesta

Laukaan jäähallin tähtisarjan kisoissa lapset ja nuoret hakivat myönteisiä urheilukokemuksia.

Kyllä sen näkee.

Jos lapsiurheilijan ja hänen valmentajansa suhde toimii ja on terve, asian oivaltaa. Riittää, kun seuraa hetken kaksikon välistä vuorovaikutusta.

Kun keuruulainen Essi Kujala, 10, valmistautui omaan esitykseensä Jyväskylän Taitoluisteluseuran perinteisissä itsenäisyyspäivän kisoissa, valmentaja Marika Pölkki oli liki, hymyilevä ja kannustava.

Jo ennen esitystä näytti siltä, että taitoluistelu on Essille iloinen juttu, eikä mikään taakka.

Esitys vain vahvisti tätä käsitystä. Luistelija oli jäällä varma ja hätkähtämätön.

– Hyvin meni, Essi itse kommentoi.

– Vaihdoin suuntaa, kun oikeasti piti mennä toisin päin. Mutta ei se suuri harmi ollut.

Ei niin. Ei myöskään valmentajan mielestä.

Laukaan Peurungan jäähallissa kilpaili Taitoluisteluliiton itäisen alueen 106 pientä ja vähän isompaa luistelijaa, heistä 104 tyttöjä.

– Poikia on vaikea saada mukaan, kilpailunjohtaja Oona Pylvinen kertoi.

Niin sanottujen tähtisarjakisojen tavoite on selkeä.

– Pyrimme tarjoamaan luistelijoille positiivisen kokemuksen, Pylvinen selvitti.

– Että kenenkään ei tarvitsisi pelätä tai jännittää kilpailemista.

KeuPa HT:n Taitoluistelijoita edustavaa Essi Kujalaa ei ainakaan hirvittänyt.

– Olen käynyt kisoissa nyt vuoden ajan. Se on kivaa, koska niin pääsee näkemään erilaisia jäähalleja, hän totesi.

Keuruun kotiareena on noussut valtakunnalliseen julkisuuteen kylmyytensä takia. Hallia kutsutaan igluksi.

– Eihän siellä palele, kun muistaa pysyä jäällä liikkeessä, Essi hymyili.

 

Essi Kujala aloitti taitoluistelun jo viisivuotiaana.

– Näin joitain mainoksia ja videoita, joissa luisteltiin – ja lehtiä, joissa oli taitoluistelijoiden kuvia, hän muisteli.

– Sanoin äidille, että minä haluan tuonne. Lajin vauhti viehätti.

Vaikean lajin valitsit.

– Niin, mutta hauskan, Essi vastasi näppärästi.

Essi Kujala kuuluu KeuPan kilparyhmään, joka muodostuu 20 luistelijasta. Jääharjoituksia on viisi kerta viikossa.

– Hyvin jaksaa, luistelija nauroi uteluille lajin raskaudesta.

Sekä Jyväskylässä että Keuruulla valmentava Marika Pölkki kannusti pientä suojattiaan.

– Essi on tunnollinen harjoittelija: huolellinen ja täsmällinen luistelija, joka hahmottaa liikkeet hyvin ja tekee tarkkaa työtä, Pölkki kiitteli.

Miten korkealle haluat pyrki urheilussa?

– Tosi korkealle, Essi ilmoitti.

 

Alkutalven aikana on poristu lasten ja nuorten kilpaurheilun lieveilmiöistä. Erityisesti vaativat arvostelulajit – kuten joukkuevoimistelu ja taitoluistelu – ovat joutuneet myrskyn silmään.

Laukaassa näytti hyvältä. Tunnelma oli kilpailullinen ja sitä kautta lievästi sähköinen. Mutta se kuuluu asiaan.

Oleellista oli se että, ilmapiiri pysyi myös leppeänä ja kodikkaana. Valmentajat eivät huutaneet ja luistelijat näyttivät nauttivan tekemisestään. Tuloslistat valmistuivat aikanaan, mutta niistä ei tällä kertaa sen enempää.

Oona Pylvinen on seurannut julkista keskustelua.

– Aina tulee omalta lapselta kysyttyä, miten harjoituksissa menee, hän kertoi.

– Koskaan ei ole kuulunut mitään huonoa viestiä. Vaikka lapset treenaavat paljon, he ovat menneet joka kerta hyvillä mielin hallille.

Oona Pylvisen mielestä lasten ja nuorten urheilussa kaiken a ja o ovat osaavat ja lempeät valmentajat.

Mitäpä tuohon lisätä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .