Herola nousi lopulta 11:nneksi, muilla yhdistetyn suomalaisilla "kauden heikoimmat hiihdot"

Jyväskyläläinen Eero Hirvonen oli kahdeskymmenes.

Ilkka Herola oli parhaana suomalaisena yhdestoista MM-hiihtojen yhdistetyt avanneessa suurmäen kilpailussa. Herola oli mäkiosuuden jälkeen 20:s, ja hän lähti 10 kilometrin hiihto-osuudelle hurjalla vauhdilla: 2,5 kilometrin kohdalla ero kärkeen oli kaventunut jo puolella minuutilla.

–  Ehkä vähän liian kovaa avasin, ei oikein jaksanut enää loppuun asti. Ei pystynyt tänään maagiseen hiihtoon, Herola summasi latupäivänsä Ylen haastattelussa.

Myös muut suomalaiset kohensivat hiihto-osuudella hieman, mutta meno ladulla oli kuitenkin lopulta varsin vaisua: Eero Hirvonen oli lopputuloksissa 20:s, Leevi Mutru 21:s ja Arttu Mäkiaho 23:s. Mutrulle ja Mäkiaholle sijat ovat toki uran toistaiseksi parhaat arvokisoissa.

–  11:s sija jäi käteen, ja tota noin... Parhaansa yrittivät ja noin, mutta se oli tämän päivän tulos, päävalmentaja Petter Kukkonen nieleskeli pettyneenä Ylen haastattelussa.

Herolan hiihto oli Kukkosen silmissä sinänsä ookoo, mutta muilla MM-avaukseen tuli päävalmentajan mukaan "kauden heikoimmat hiihdot". Nyt edessä on pähkäily siitä, miksi noin.

–  Selvitettävä, mikä (hiihdossa) mättää, Hirvonen totesi myös vaisuna Ylelle.

Voittoon sprinttasi loppuvaiheissa Saksan Eric Frenzel, joka oli myös mäkiosuuden jälkeen kärjessä. Norjan Jan Schmid hävisi 4,3 sekuntia ja Itävallan Franz-Josef Rehrl 8,7 sekuntia. Herolalla jäi eroa kärkeen minuutti ja yhdeksän sekuntia.

Frenzel on ollut yhdistetyn suuri mies viimeiset 12 vuotta. Nyt tuli 19:s arvomitali, ja niistä maailmanmestaruuksia on kuusi ja olympiavoittoja kolme.

Seefeldin MM-yhdistetyt jatkuvat sunnuntaina parisprintillä.

Kolmen kopla hyppää suurmäessä lauantaina

Suomalaiset hyppäävät Antti Aallon, Jarkko Määtän ja Eetu Nousiaisen voimin Seefeldin MM-kisojen suurmäen kilpailussa lauantaina. Aalto oli perjantain karsinnassa parhaana suomalaisena 27:s 114,5 metrin hypyllä. Määttä ponnisti karsinnassa sijalle 36 ja Nousiainen sijalle 50.

Andreas Alamommo oli karsiutuneista paras, kun hän sijoittui 109 metrin hypyllään 51:nneksi. Jatkopaikka jäi karusti pisteen päähän.

Aalto täräytti karsinnan koekierroksella kahdeksanneksi 123 metrin hypyllä. Karsinnassa hän ei onnistunut yhtä hyvin.

–  Aika paljon jäi parannettavaa. Ei ollut häävi hyppy, mutta ei siinä isoja ongelmia ole, Aalto kertoi Ylen tv-haastattelussa.

Määttä oli iloinen, kun kisareissun toistaiseksi paras ponnistus osui karsintaan.

–  Täytyy olla tyytyväinen, kun on ollut niin vaikeaa ja olen joutunut kairaamaan hyppyä paremmaksi, Määttä sanoi.

–  Nyt sain suunnattua ponnistuksen oikeaan suuntaan, vasten keulaa.

Nousiainen on ollut harjoituksissa hyvä, mutta karsintahyppy lipsahti alakanttiin.

–  Tajusin heti, kun olin tullut keulalta ulos, ettei oikein onnistunut. En saanut voimaa keulaa vasten, Nousiainen totesi.

Alamommolla on ollut koko ajan vaikeuksia Innsbruckin Bergisel-mäessä, eikä hyppy osunut karsinnassakaan.

–  Ponnistus purkautuu keulalla väärässä järjestyksessä, Alamommo kertoi ongelmastaan.

–  Koekierroksella meni paremmin, joten tiedän pystyväni paljon parempaan.

Aalto hieroo laskuasentoaan

Päävalmentaja Lauri Hakola arvioi etukäteen, että kaikkien suomalaisten perustaso riittää kilpailupaikkaan. Karsintatulos vahvisti päävalmentajan puheet.

–  Andyllä (Alamommo) ja Eetulla homma oli vaikean näköistä. Heillä ei riittänyt luottamus perusasioihin, ja hyppyihin tuli liikaa yritystä, Hakola totesi.

–  Jarkko on mennyt koko ajan eteenpäin pienen askelin. Karsinta oli häneltä positiivinen tulos.

Aallon hypystä Hakola ei ole huolissaan, vaikka iso osa hypyistä on sujunut aavistuksen alavireisesti Bergiselissä.

–  Koekierroksen 123-metrinen osoitti, että Antilla on hyvä liikemalli selkäytimessään. Jos hän saa laskuasennon kohdilleen, tulos on hyvä, Hakola kertoi.

Seefeldin MM-kisojen suurmäen kilpailu alkaa lauantaina kello 15.30.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hiihdon MM-kisat käynnissä – katso koko aikataulu tästä