Hollywood tekee elokuvaa Fifan kiemuroista

Myös Hollywood on kiinnostunut Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan lahjusskandaalista. Yhdysvalloissa ollaan tekemässä tapauksen Pohjois-Amerikan haarasta elokuvaa, jonka tuottaa Ben Affleck ja ohjaa Gavin O'Connor.

Elokuvan keskushenkilöksi kaavaillaan Fifan hallituksen entistä jäsentä Chuck Blazeria. Yhdysvaltalainen Blazer toimi Fifan hallituksessa 1996–2013 ja johti Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian alueen jalkapalloliittoa Concacafia 1990–2011.

Blazer oli myös Fifan varapuheenjohtaja.

Blazer, 70, on tunnustanut vastaanottaneensa lahjuksia 1998 ja 2010 MM-turnausten hakukilpailuun liittyen. Anthony Tambakisin on tarkoitus tehdä hänen tunnustustensa perusteella elokuvan käsikirjoitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.