Huima päätti kautensa voittoon

Huima – PuHu Juniorit 98-68 (34-19, 22-16, 25-9, 17-24)

Miesten 1B-divisioona tuli Huiman osalta päätökseensä sunnuntaina, kun Liikuntatalolla viimeiseen otteluun vastustajaksi asteli PuHu Juniorit.

Sarjajumboksi jääneet vantaalaiset olivat liikkeellä seitsemän nuoren pelaajan voimin, allaan 72 pisteen tappio lauantaina Jyväskylässä. Herhiläiset hoitivat homman kotiin, vaikkei peli aivan yhtä hyvin kulkenutkaan kuin edellisissä otteluissa.

- Eka puoliaika me oltiin vähän laiskoja. Kolmas jakso pelattiin hyvin ja hyvällä ilmeellä, ja neljäs meni vähän pelailuksi. Alusta saakka oli kuitenkin selvää, että miten pelissä käy. Päästiin käyttämään koko arsenaalia, ja muutama pelaaja sai vähän enemmän peliaikaa kuin aiemmin, Huiman päävalmentaja Juha Sten kertoo.

Huima jäi sarjassa ensimmäisenä joukkueena ulos pudotuspeleistä, mikä olisi odotusten mukaan ollut täydellinen suoritus. Tärkein asia, eli sarjapaikka varmistui kuitenkin jo kauan ennen päätöskierrosta.

Sunnuntaina Joni Pohjonen ja Jarmo Uecker olivat Huiman tehokkaimmat. Roni Hyvärinen, Pena Ranta ja Otto Jämsen pääsivät myös yli 10 pisteen. Santtu Koivunen pelasi kauden parhaan pelinsä, niin tilastojen valossa kuin muutenkin.

Huima: Joonas Makkonen 0/1, Santtu Koivunen 8/3, Pena Ranta 10/1, Kasperi Häkkinen 6/1, Markus Santa 0/5/5 syöttöä, Aden Kariuki 4/3, Roni Hyvärinen 12/5, Henry Boyd 9/2, Jarmo Uecker 16/6, Otto Jämsen 10/3, Jiri Soppi 4/1, Joni Pohjonen 19/13.

PuHu Juniorit: Kalle Salonen 5/3, Justus Purma 9/8, Sampo Pääsukene 10/5, Jami Lehti 5/6, Mikko Visakko 15/7, Riku Pöllänen 17/3, Daniel Vellamo 7/1.