IFK Mariehamn ja Haka tasapeliin vaihtelevassa ottelussa

IFK Mariehamn ja Haka tasasivat keskiviikkona pisteet Maarianhaminassa jalkapalloliigan ottelussa, jossa ote vaihteli vahvasti puolelta toiselle.

Kotijoukkue IFK Mariehamn meni johtoon jo alkuminuuteilla Albion Ademin osumalla ja hallitsi tämän jälkeen selvästi alkua. Haka pääsi avausjakson loppua kohden paremmin peliin, tasoitti ja jatkoi hallintaansa tauon jälkeen siirtyen myös johtoon ottelussa.

Hakalla oli paikkansa 3–1-maaliinkin, mutta ottelu loppua kohden IFK Mariehamn sai jälleen paremmin otetta ja myös tasoituksen.

–  Tämä oli varmasti yleisölle viihdyttävä peli, joka olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, mutta maalipaikkoja ajatellen 2–2 oli ehkä oikeutettu lopputulos, IFK Mariehamnin päävalmentaja Lukas Syberyjski totesi.

Hakan päävalmentaja Teemu Tainio oli harmissaan siitä, että kauden avausvoitto jäi edelleen ottamatta.

– Oli paikkoja tehdä kolmaskin maali, mutta kun ei tehty, niin kävi kuten usein eli vastustaja tekee sitten. Vähän tuntuu kuin olisimme menettäneet kaksi pistettä, mutta puolustamisemme ei ole sitä mitä sen pitäisi olla, Tainio sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.