Islanders venytti NHL-voittoputkensa pisimmäksi sitten 1980-luvun alun

New York Islanders otti jo kymmenennen perättäisen voittonsa jääkiekon NHL:ssä kaatamalla kotonaan Ottawa Senatorsin 4–1.

Seura pystyi yhtä pitkään voittoputkeen edellisen kerran tammi-helmikuussa 1982, jolloin Islanders voitti 15 perättäistä ottelua. Tuon voittoputken aikaan kukaan joukkueen nykyisistä pelaajista ei ollut vielä edes syntynyt. 1980-luvun alku oli Islandersin kulta-aikaa, jolloin se voitti neljä mestaruutta perätysten.

Islandersissa pelaa suomalaisista Leo Komarov, mutta hän ollut loukkaantumisen takia sivussa useamman viikon.

Voittoputken aikana joukkueen jalkoihin ovat jääneet muun muassa hallitseva mestari St. Louis Blues ja viime kaudella runkosarjaa dominoinut Tampa Bay Lightning. Ottawaa vastaan Islandersin 2–1-voittomaalin teki Cole Bardreau, joka viimeisteli rangaistuslaukauksesta uransa ensimmäisen NHL-osuman.

Islanders on itälohkossa kolmantena, kolmen pisteen päässä kärkijoukkue Washington Capitalsista.

Islandersin päävalmentaja Barry Trotz sanoi NHL:n verkkosivuilla, ettei joukkue ollut tietoinen nykyisen voittoputkensa poikkeuksellisuudesta.

–  Jos ette olisi tuoneet asiaa esille, meillä ei olisi ollut siitä hajuakaan, hän sanoi toimittajille.

Carolinan suomalaistähdet nollilla

Carolina Hurricanes koki 1–4-tappion Philadelphia Flyersille, joka sai nollattua suomalaistähdet Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen.

Joonas Korpisalon Columbus Blue Jacketsin tappioputki venähti viiteen otteluun, kun joukkue taipui kotonaan Vegas Golden Knightsille 1–2. Korpisalo torjui 23 laukausta.

Boston Bruinsin maalivahdilla Tuukka Raskilla ei ollut paras iltansa, kun Montreal Canadiens otti voiton perinteisestä arkkivihollisestaan. Montreal nujersi Bostonin 5–4 kotonaan. Rask torjui 26 laukausta.

Montrealin Joel Armia ja Artturi Lehkonen saalistivat syöttöpisteet. Suomalaisista myös Dallasin Esa Lindell, Minnesotan Mikko Koivu ja New Jerseyn Sami Vatanen kirjasivat tilastoihinsa syöttöpisteen.

Arizonan Antti Raanta keräsi 39 torjuntaa jatkoajalla tulleessa 3–4-vierastappiossa Calgarylle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.