JPS:llä on revanssin paikka – viime vuoden välieräsarja "otetaan uusiksi"

Joukkueen kokenein pelaaja ennakoi tasaista välieräsarjaa Mikkelin Kamppareita vastaan – ”Ilolla olen katsonut meidän nuoria pelaajia”.

– Ilolla olen katsonut meidän nuoria pelaajia. Välillä tuntuu, että he kehittyvät päivä päivältä. Esimerkiksi Hämäläisen veljekset Saku ja Riku sekä Ässämäen veljekset Tuukka ja Tatu ovat ottaneet hienosti vastuuta.

Näin tuumii Jyväskylän Seudun Palloseuran kokenein pelaaja, 36-vuotias Mikko Rytkönen.

– No, itse ei voi sanoa enää, että kehittyisin päivä päivältä. Kokemuksella pyrin auttamaan joukkuetta, kun minulla on paljon playoff-kokemustakin, Rytkönen nauraa kysymykseen omasta vireestään.

Puolivälierissä viime viikolla JPS:n jalkoihin jäi varkautelainen WP 35 otteluvoiton 2–0. Kotonaan JPS voitti 8–2 ja vieraissa 4–8. Eniten WP 35:n maaliverkkoja puolivälierissä heiluttivat 19-vuotias Saku Hämäläinen sekä 20-vuotias isoveli Riku Hämäläinen, jotka kumpainenkin osuivat neljästi.

– Vastustajaa vähättelemättä kotiottelussa päästiin aika helpolla. Varkaudessa vastustaja pelasi hyvällä asenteella, mutta menimme varhain selvään johtoon ja pelisuunnitelmamme onnistui mainiosti, kertaa puolivälieriä Rytkönen.

Revanssin paikka

Nyt jyväskyläläisille avautuu välierissä maukas revanssin paikka, sillä vastustajaksi ottelusarjassa asettuu Mikkelin Kampparit. Viime talvena samat joukkueet kohtasivat niin ikään välierissä. Silloin Kampparit eteni finaaliin päihitettyään JPS:n suoraan otteluvoiton 3–0.

– Kampparit on mieluinen vastustaja, sillä ollaan viime vuosina väännetty paljon tasaisia kohtaamisia. En näe otteluparissa ennakkosuosikkia. Toki Kamppareilla on kotietu, pohtii Rytkönen.

Välierät käynnistyvät runkosarjassa paremmin sijoittuneen mikkeliläisjoukkueen kotijäällä keskiviikkoiltana. Jyväskylässä, Viitaniemen jäällä, pelataan ensimmäisen kerran lauantaina. Myös tänä vuonna välierät pelataan paras viidestä -systeemillä eli finaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa.

Runkosarjassa JPS ja Kampparit kohtasivat kahdesti. Kauden avausottelussa Mikkelissä JPS kärsi selkeän 6–1-tappion. Joulukuussa JPS voitti oman kotiottelunsa 4–2.

Tehokkuus ratkaisee

Puolivälierissä Helsingin IFK:n tiputtaneiden mikkeliläisten riveistä pudotuspelikokemusta löytyy roppakaupalla. Ratkaisevassa puolivälierässä HIFK:ta vastaan jatkoajalla maalannut Kampparien 32-vuotias Jari Purovirta on pelannut Bandyliigan finaalissa neljästi. Kampparien kapteenina toimii 44-vuotias Kimmo Huotelin, jolta kaapista löytyy muun muassa kaksi Suomen ja neljä Ruotsin mestaruutta.

– Kamppareilla on paljon yksilötaitoa, kuten Kalle Lempinen, joka voitti runkosarjan pistepörssin. Toisaalta HIFK:ta vastaan puolivälierissä Lempinen ei onnistunut, mutta uusia tekijöitä nousi. Vaikea Kamppareista on selvää heikkoa kohtaa löytää, Rytkönen ennakoi.

– Meidän pitää vahvan liikkeen lisäksi onnistua koko joukkueen puolustuspelaamisessa. Ja tekopaikat pitää käyttää tehokkaasti hyväksi, sillä pudotuspeleissä maalipaikkoja ei todellakaan aukea yhtä paljon kuin runkosarjapeleissä, kuuluvat Rytkösen teesit.    

Bandyliigan toinen välieräottelu JPS–Kampparit pelataan Viitaniemen liikuntapuistossa lauantaina 23. helmikuuta kello 15.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .