Jallow nappasi EM-pronssia selkäuinnin pikamatkalla

Mimosa Jallow juhlii uintiuransa ensimmäistä arvokilpailumitalia Glasgow'ssa. Jallow nappasi pronssia 50 metrin selkäuinnin EM-finaalissa.

Jallowia nopeampia pitkässä 50-metrisessä altaassa olivat vain britti Georgia Davies ajalla 27,23 ja venäläinen Anastasia Fesikova, 27,31.

Jallow ui finaalissa ajan 27,70. Eilisissä alkuerissä hän pisteli Pohjoismaiden ennätyksen 27,42. Jallow oli kolmas myös alkuerissä ja välierissä.

–  Vähän sekalaiset tunteet. Aika ei miellytä, mutta onneksi pysyin kolmantena. Tätä on odotettu, Jallow tunnelmoi Ylen tv-haastattelussa.

Jallow luokitteli finaalin alkunsa paremmaksi kuin eilisissä starteissa.

–  Loppua kohti oli pikkuisen tahmeaa, alkoi vähän puutumaan, hän kertasi.

Hän arveli, että monella oli finaalissa yliyrittämistä.

–  Kaikki tiesivät, että mihin tahansa on mahdollisuus.

Suuria juhlia Jallow ei tänään vietä.

–  Eiköhän tämän joudu aika nopeasti nollaamaan, kun huomenna on satanen selkää, ja siitä on aika kovat odotukset.

Mattson jäi välieriin 200 metrin rintauinnissa

Matti Mattsson karsiutui 200 metrin rintauinnin finaalista EM-kilpailuissa. Mattsson sijoittui välierien yhdeksänneksi ajalla 2.10,19.

Välierien nopein oli venäläinen Anton Tshupkov ajalla 2.07,95. Kahdeksannen ja viimeisen finaalipaikan nappasi liettualainen Andrius Sidlauskas ajalla 2.10,12.

Mattsson merkitään finaalin lähtölistaan ensimmäiseksi varamieheksi.

Hulkon aika heikkeni kymmenyksellä, ajanottovika muutti myös Peatyn ME:n

Uimari Ida Hulkon uran ensimmäinen minuutin ja kahdeksan sekunnin alitus 100 metrin rintauinnissa kariutui vuorokautta kisan jälkeen. Euroopan uimaliitto LEN ilmoitti sunnuntaina, että Glasgow'n EM-kisojen lauantain iltauintien ajanottolaitteissa oli vikaa.

Hulkon välierissä uima aika 1.07,94 korjaantui 1.08,04:ksi.

LEN:n mukaan vika koski lauantain iltasession yhdeksää ensimmäistä lajia.

–  Starttilaitteistoja ei ollut säädetty asianmukaisesti ennen session alkua. Ajat olivat 0,10 sekuntia liian hyviä, LEN kertoi tiedotteessaan.

Vika koski myös ME-aikaan päättynyttä miesten 100 metrin rintauintia. Britti Adam Peatyn lauantaina uima aika 57,00 vaihtui sunnuntaina 57,10:ksi. Sekin on ME-tulos, sillä Peatyn kahden vuoden takainen ME oli 57,13.

Jallow ui selkäuinnin EM-finaalissa, Lepistö ajaa maantieajon, Teemu Vuorela putosi jatkosta