Japani vihdoin voittoon vieraalla MM-tantereella

Keisuke Honda antoi itselleen myöhästyneen syntymäpäivälahjan iskemällä Japanille 1–0-voiton Kamerunista MM-jalkapallon E-lohkossa. Voitto oli Japanille ensimmäinen MM-lopputurnauksissa kotimaan ulkopuolella.

Afrikan mantereen korkeimmalle rankattu jalkapallomaa Kamerun lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta sen esitys jätti paljon toivomisen varaa. Joukkueen ykköstähti, Interin kärkimies Samuel Eto'o jäi pahasti pimentoon, eikä muista ollut aukon täyttäjiksi.

Vaisun ottelun kohokohta oli maali 39. minuutilla. Daisuke Matsuin keskitys oli täydellinen, ja takatolpalle yksin unohdettu Honda sai rauhassa iskeä pallon ohi Kamerun-vahti Souleymanou Hamidoun.

Kamerun ei herännyt takaiskustakaan, ja tarkasti pelannut Japani piti ohjaksia hallussaan. Varsinaista kiriä Kamerun sai aikaan vasta viimeisen 20 minuutin aikana, mutta tasoitus ei ollut lopulta lähelläkään.

Lohko E:n seuraavat pelit otellaan lauantaina, kun Kamerun kohtaa Tanskan ja Japani haastaa Tanskan 2–0 voittaneen Hollannin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.