Japanin jalkapalloliiga perui ottelunsa maaliskuun puoliväliin koronan vuoksi

J-liigan nimellä tunnettu Japanin jalkapalloliiga perui tiistaina kaikki ottelunsa 15. maaliskuuta asti koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Liiga haluaa ottelujen perumisella auttaa viranomaisia, jotta virus ei tarttuisi katsomoissa.

Viruksen alkulähteiden Kiinan lisäksi koronavirus on vaikuttanut jalkapallokalenteriin Etelä-Koreassa, Italiassa ja nyt Japanissa.

Tämän urheiluvuoden pääkilpailut ovat 24. heinäkuuta alkavat Tokion olympialaiset. Japanilaiset olympiajärjestäjät ja Kansainvälinen olympiakomitea ovat toistuvasti korostaneet, että olympiakisat pystytään järjestämään suunnitelmien mukaan. Viikonloppuna peruuntui kuitenkin kisojen vapaaehtoisten koulutustapahtuma.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.