Jokerit otti kuudennen peräkkäisen voittonsa – ottelua edelsi ennätysmies Mäen huomiointi

Jokerit ylsi KHL-jääkiekkoliigassa jo kuudenteen peräkkäiseen voittoon, kun se löi Salavat Julajev Ufan voittomaalikilpailulla 3–2. Sankariksi kohosi TPS:ssä kiekkouransa aloittanut puolustaja Mikko Lehtonen, joka laukoi 1–1-tasoituksen ja viimeisteli vasta yhdeksännessä parissa ratkaisun.

–  Aika paljon rankkareita ammuttiin. Koitetaan jatkossa pistää ajoissa poikki, tiistaina voiton jatkoajalla sinetöinyt Lehtonen kertoi.

Kamppailun aloitusta edelsi Jokereissa 15 kaudella ennätysmäärän otteluita (628), pelanneen Tomi Mäen, 36, huomiointi. Viime keväänä peliuransa päättänyt Mäki toimii nykyään Jokerien nuorten pelaajien kehitysvalmentajana.

–  Kiitokset, tästä matka jatkuu. Sydän on aina punakeltainen, Mäki kiitteli.

Seremonioiden jälkeen komennosta vastasi alkuun vierasjoukkue, joka viimeisteli avausjakson ainokaisen maalin.

Pelin puolivälin jälkeen koitti Jokerien tehojakso, sillä isännät karkasivat 2–1-johtoon iskemällä kaksi maalia 67 sekunnissa Juho Metsolan taakse.

Jokerien johtoa kesti kuitenkin ainoastaan 40 sekuntia.

–  Peli oli oikeastaan meidän. Paikat oli voittaa tämä 60 minuuttiin, Lehtonen aprikoi.

Erikoista oli se, että Jokerien neljästä kaksiminuuttisesta peräti kolme vihellettiin väärästä vaihdosta.

–  Joku maailmanennätys tuo kolme väärää vaihtoa -jäähyä on, Jokerien valmentaja Lauri Marjamäki päivitteli Viasat-tv:lle.

Moses loukkaantui

Ufan miehistön kolmesta suomalaisesta näkyvimpään rooliin kohosi maalivahti Metsola tutun varmalla muuraustyylillään. Hyökkääjäkaksikko Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen puursi pisteittä ahkerasti.

Ufan kapteeni Grigori Panin urakka päättyi Veli-Matti Savinaisen sääntöjen mukaisen taklaukseen.

Jokerien loukkaantuneiden lista puolestaan kasvoi Steve Moseksella.

–  Valitettavia asioita, mutta kuuluvat jääkiekkoon, Lehtonen puntaroi.

Taulukossa alavireisestä syksystä asemiaan huomattavasti petrannut Jokerit kohtaa seuraavaksi vieraissa itä-konferenssin ykkösen Ak Bars Kazanin.

–  Kovin vastustaja toistaiseksi. Tarvitaan vieraskaukalossa ihan maksimisuoritus, että sieltä lähdetään voiton kanssa, Lehtonen ennakoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.