Jukka Jalonen on Jokerien seuraava päävalmentaja

Jukka Jalonen on KHL-jääkiekkojoukkue Jokerien seuraava päävalmentaja. Hän ja Jokerit ovat sopineet kausista 2016–2018.

Jalonen seuraa tehtävässä Erkka Westerlundia, jonka kaksivuotinen sopimus päättyy tähän kauteen.

GM Jari Kurrin mukaan Jokereille oli tärkeää, että seura jatkaa vahvan suomalaisen valmennuksen linjalla.

–?Oli tärkeää saada kokenut ja menestynyt valmentaja jatkamaan tätä putkea, Kurri sanoi tiedotteessa.

Kurri luonnehti Jalosta rutinoituneeksi ja meritoituneeksi tekijäksi.

–?Hän on työskennellyt kansainvälisesti kovissa paikoissa niin maajoukkueessa kuin KHL:ssäkin, Kurri sanoi.

Jalonen on voittanut MM- ja SM-kultaa valmentajana.

–?Hän tuntee KHL:n vaatimukset erinomaisesti, Kurri sanoi.

Viimeksi Jalonen valmensi seuratasolla Pietarin SKA:ta. Tällä erää hän on 20-vuotiaitten maajoukkueen päävalmentaja.

Jalonen, 52, valmensi HPK:n SM-kultaan kaudella 2005–2006. Maajoukkueen hän johti MM-kultaan 2011.