Kärppäikoni Lasse Kukkonen lopettaa uransa

Oulun Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen päättää pitkän uransa. 38-vuotias Kukkonen voitti urallaan neljä Suomen mestaruutta, ja hänet valittiin jääkiekkoliigan tähdistökentälliseen neljästi.

Kukkonen edusti Suomessa seuratasolla vain Kärppiä. Hän kantoi kärppäpaitaa peräti 803 ottelussa ykkösdivisioona ja liigan pudotuspelit mukaan lukien. Ulkomailla Kukkonen edusti muun muassa Chicago Blackhawksia, Philadelphia Flyersia, Avangard Omskia, Metallurg Magnitogorskia ja Rögle BK:ta.

–  Urani päättyy eri tavalla kuin olin haaveillut ja kuvitellut. Sitä ei koskaan tiedä, milloin on viimeinen peli. Ajatus alkoi itää kauden aikana. Keväällä oli sellainen olo, että laitetaan kaikki likoon, niin sen jälkeen on mielenrauha. Mutta nyt kun kausi loppui koronan takia kesken, halusin ottaa aikaa ja katsoa, muuttuuko mieli. Ei se muuttunut, vaan vahvistui, Kukkonen sanoi Kärppien tiedotustilaisuudessa.

Menestyksen kulmakivi

Kukkosen ansiolistalla on olympiahopea, kaksi olympiapronssia ja maailmanmestaruuden rinnalla kolme himmeämpää MM-mitalia.

–  Lassen johtajuus ja intohimo ovat aivan poikkeuksellisia. Hänellä oli myös erityinen kyky tehdä joukkuekavereistaan parempia. Nämä ominaisuudet veivät hänet NHL:ään, KHL:ään ja aina maajoukkueen kapteeniksi saakka. Lasse Kukkonen oli ehdottomasti yksi merkittävimmistä palasista Kärppien menestyksessä paluunsa jälkeen, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen kiitti.

Entisen Kärppien ja maajoukkueen kapteenin tulevaisuus on osittain auki. Hänen tarkoituksenaan on toimia oman yrityksensä kautta henkisen valmennuksen parissa.

–  Haluan työskennellä myös jääkiekon parissa, mutta varsinainen valmennustyö ei ole se tapa. Pelaajien kehittäminen ja joukkueen kanssa toimiminen kiinnostavat kyllä suuresti. Kotonakin riittää puuhaa, siitä pitävät huolen vaimo Piritta ja kolme kouluikäistä tytärtä, Kukkonen hymyili.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.