KPL yllätti Vimpelin Vedon ensimmäisessä pronssiottelussa

Superpesiksen kauden 2020 Espanjan Fuengirolassa avaavat Vimpelin Veto ja Kouvolan Pallonlyöjät taistelevat SM-pronsseista. KPL sai mitalit katkolle lauantaiksi kotikentälleen hakemalla ensimmäisen voittonsa Saarikentältä liki kymmeneen vuoteen.

Runkosarjan voittanut Veto hyytyi tappioon 0–2 (4–6, 1–2). Vimpeliläiset jäivät edellisen kerran mitalitta 11 vuotta sitten.

KPL järkytti isäntiä avausjaksolla toisessa vuoroparissa, kun vieraat takoivat juoksun viidellä peräkkäisellä kotiutusyrityksellä. Yksittäin lyödyissä juoksuissa vain Sasu Toikka oli mukana kahdessa, lyöjänä ja tuojana. Toisen jakson voittojuoksun takasi Savonjokeen kolmospuolelta upottamallaan pallolla jokeri Toni Laakso.

Vedon palkitut olivat kaksi juoksua lyönyt jokeri Perttu Ruuska (6 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja kaksi juoksua tuonut vaihtaja Mikko Kanala (8/13).

Koplan tehomiehet olivat etumiehenä tukun paloja heittänyt Toikka (6/8) ja kaksi juoksua tuonut koppari Juho Hacklin (6/8).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.