Kallio kaasutteli 11:nneksi Hollannissa

Mika Kallion vauhti riitti 11. sijaan ratamoottoripyörien MM-sarjan MotoGP-luokassa Assenissa. Hollannin gp:ssä kauden neljännen voittonsa otti MM-sarjaa johtava Jorge Lorenzo.

Kilpailuun 13. ruudusta lähtenyt Kallio sai hyvän startin ja nousi tuota pikaa kymmenenneksi. Tämän jälkeen hän kamppaili sijoituksista lähinnä Espanjan Hector Barberaa vastaan.

Kaksikko ohitteli toisiaan vielä viimeisellä kierroksella vuoronperään neljä kertaa. Kallio jäi niskan päälle ja oli 11:s.

Eroa voittaja-Lorenzoon kertyi runsaat 56,7 sekuntia ja kymmenenneksi sijoittuneeseen Ducati-tallikaveriin, Espanjan Aleix Espargaroon parikymmentä sekuntia.

– Toivottua vauhtia ei löytynyt viikonlopun aikana. Parempaa kilpailukykyä olisin odottanut tälle radalle, kun viime kesänä olin täällä ajallisesti noin puolet lähempänä kärkeä, Kallio vertaili.

– Mielelläni olisin ollut ajamassa kuudennesta sijasta viime vuoden tapaan, MM-sarjassa 14:ntenä oleva Kallio mietti.

– Eniten hävisin edellä ajaneille radan loppuosan nopeissa mutkissa.

MM-sarja jatkuu viikon kuluttua Barcelonassa.