Kinnunen ja Kuikka jättävät Kalevan kisojen kävelyn väliin

Kävelijät Jarkko Kinnunen ja Tiia Kuikka eivät osallistu Kalevan kisojen kävelyyn torstaina Lappeenrannassa. Takareiden venähdys pitää Kinnusen poissa miesten 20 kilometrin kilpailusta, mutta hän aikoo kilpailla Ruotsi-ottelussa Tukholmassa 24.–25. elokuuta.

–  Takareisi nappasi harjoituksissa vähän kiinni. Sen täytyy antaa nyt rauhoittua, ja maanantaina aloitetaan kuntoutus. Tämän ei pitäisi häiritä loppukauden kilpailuja. Toiveissa on, että pystyn kilpailemaan jo Ruotsi-ottelussa, Kinnunen sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Napolin universiadien jälkeen ylirasitusoireista kärsinyt Kuikka puolestaan päätti, että hänen on parempi levätä kuin osallistua naisten 10 kilometrin kilpailuun.

–  Tällainen päätös tehtiin ihan Dohan MM-kisoja ajatellen, Kuikka sanoi.

Sekä Kinnunen että Kuikka on valittu Suomen joukkueeseen syys-lokakuun vaihteessa kilpailtaviin yleisurheilun MM-kisoihin Dohaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.