Kirittärillä tänään kauden ensimmäinen kotiottelu – ”Tunteet ja peli-ilo oikealla tavalla esille”

Kirittäret saa tänään Hippoksen pesäpallostadionille vieraakseen Oulun Lipottaret.

Kirittäret pelaa tänään kauden ensimmäisen kotiottelunsa, kun se saa Hippoksen pesäpallostadionille vieraakseen Oulun Lipottaret. Samalla Kirittärillä on tilaisuus avata pistesaldonsa, sillä perjantaina kauden avauksessa Porissa Pesäkarhut vei voiton lukemin 1-0 (3-1, 3-3).

Kovin huolissaan Kirittärien ei perjantain tappiosta kannata olla, sillä Porin Pesäkarhut ovat yksi tämän kauden ehdottomista ennakkosuosikeista, ja käytännössä ottelu ratkesi jyväskyläläisten ulkopelivirheisiin. Pesäkarhujen ykköspalkittu perjantain ottelussa oli Kirittäriäkin urallaan edustanut Susanna Puisto, joka iski neljä juoksua. Kirittäriltä kotiutuksissa onnistuivat Emma Nieminen ja Iina Valkeejärvi – molemmat pariin otteeseen.

- Ulkopelissä, etenkin kotiutustilanteissa, teimme perjantaina virheitä enemmän kuin vastustaja. Tänään ei pallo toivottavasti enää pompi räpylästä samalla tavalla. Sisäpelissä ensimmäisellä jaksolla emme perjantaina onnistuneet, mutta toisella jaksolla saimme enemmän jatkuvuutta ja peräkkäisiä onnistumisia, kertoo Kirittärien seurajohtaja ja 2-pelinjohtaja Petri Kaijansinkko.

Virheiden karsimisen lisäksi Kaijansinkko nostaa ensimmäisen kotipelin alla esiin tunnetilan. Kauden alun mukanaan tuoma jännitys tulee saada kanavoitua hyviin asioihin.

- Kyllä olemme palavereissa tunnetilasta keskustelleet. Meidän tulee näyttää tunteet ja peli-ilo, ottaa kotiyleisö sitä kautta mukaan. On hyvä asia, jos tunteet nousevat oikeissa mittasuhteissa esiin, Kaijansinkko kertoo kokemuksen rintaäänellä.
 

Ella Korpelan tietämys hyväksi


Tänään Jyväskylään saapuvat oululaiset aloittivat kautensa helatorstaina. Tuloksena oli selvähkö kotitappio Lapuaa vastaan lukemin 0-2 (5-10, 0-2).

- Tässä vaiheessa kautta oman pelin kehittäminen on keskiössä. Hirveästi emme ole vastustajaan keskittyneet, Kaijansinkko tuumii.

Sen verran hän kuitenkin kertoo, että joukkueen tuoreen vahvistuksen, viime kaudella vain 17-vuotiaana Itä-Länsi-otteluun valitun Ella Korpelan tietämystä oululaisista on pyritty hyödyntämään. Viime kaudella Korpela edusti juuri Oulun Lipottaria.

- Jo viime kaudella Lipottaret pelasivat nousijajoukkueena yllätysvalmista peliä. Meidän pitää olla valmiina siihen, että sieltä voi tulla ratkaisuja, jotka eivät mene minkään tiettyjen normien mukaan. Toki Ellan tiedot Lipottarista palaverissa tuotiin esille, Kaijansinkko kertoo.

Naisten Superpesistä Hippoksella: Kirittäret – Lipottaret sunnuntaina 13.5. klo 17:00

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .