Kolumni: Ihmeellisten pelaajien maaginen näytös

Urheilutapahtuma, jonka kohokohdat pyörivät lähes taukoamatta päässä vielä lähes vuorokausi sen päättymisen jälkeen. Sellaisiin törmää harvoin. Yleensä hyväkin urheiludraama vain tulee ja saman tien menee, kun elämän muut kiireet ja ilot ajavat urheilun edelle.

Mutta. Sitten kun saa todistaa jotain poikkeuksellista urheiluviihdettä, se iskee suoraan tajuntaan. Itselläni näihin kokemuksiin on yleensä tarvittu tapahtuman seuraaminen livenä, mutta sunnuntaina riitti televisiokin.

Toistaiseksi ei ole kulunut välttämättä minuuttiakaan, ettenkö olisi miettinyt Wimbledonin finaalia sen päättymisen jälkeen.

Novak Djokovic ja Roger Federer tarjosivat maagisen näytöksen.

 

Maagisuuden takana ei ollut vain yksi tennisottelu. Totta kai liki viisituntinen finaali oli pelinäkin eeppinen. Se oli korkeatasoista viihdettä neljän erän ajan, ja virheiden sävyttämässä päätöserässä peli muuttui lähes brutaaliksi henkien kaksintaisteluksi. Kamppailuksi sekä fyysistä että henkistä väsymystä vastaan.

Taianomainen peli oli kuitenkin päätähtiensä vuoksi. Jos finaalissa vastaavat tapahtumat olisi käyty esimerkiksi Roberto Bautista Agutin ja Alexander Zverevin välillä, ei kyseessä olisi ollut välitön klassikko. Nyt finaali jollain tavalla summasi lajin historian ihmeellisimmän aikakauden, jolloin Federerin, Djokovicin ja Rafael Nadalin ylivoiman edessä muille on ollut tarjolla lähinnä murusia.

Federer voitti ensimmäisen Grand Slam -turnauksensa Wimbledonissa 2003. Sen jälkeen voittolautasta on nosteltu neljässä Grand Slam -turnauksessa 64 kertaa. Niistä 53 kertaa asialla on ollut Federer, Nadal tai Djokovic.

 

Ihmeellisestä kolmikosta kaikkein mykistävin on Federer. Vaikka en pidäkään eri lajien urheilijoiden ja eri aikakausien vertailusta, olisin sunnuntaina Federerin voiton jälkeen julistanut hänet kaikkien aikojen parhaaksi urheilijaksi.

Elokuussa 38 vuotta täyttävä Federer oli parhaimmillaan jo yli kymmenen vuotta sitten, jolloin hän neljän kauden (2004–2007) aikana voitti 11 Grand Slam -turnausta. Hämmästyttävin sveitsilaistaituri on silti ollut viime vuosina, kun hän on uhmannut vanhenemisen lakeja ja noussut hieman hankalampien vuosien jälkeen takaisin aivan terävimmälle huipulle.

Kun vielä vuosien aikana kovasta kiukkuilijasta on kasvanut tenniskenttien todellinen herrasmies, ei Federeriä oikeastaan voi muuta kuin ihailla.

Federer oli sunnuntaina selvästi myös katsojien suosikki. Wimbledonin keskuskentällä valtaosa olisi halunnut nähdä Federerin kohoavan kaikkien aikojen vanhimmaksi Grand Slam -turnauksen miesten kaksinpelin voittajaksi.

 

Federer jättää Wimbledoniin mielenkiintoisen jalanjäljen. Sveitsiläistähden muhkeaa kahdeksan mestaruuden pottia ei varmasti unohdeta, mutta parhaiten Federer tulevaisuudessa muistettaneen kahdesta finaalista, jotka hän hävisi. Sunnuntain finaali oli jonkinlainen toisinto vuoden 2008 loppuottelusta, jossa Nadal väänsi Federeristä voiton viisieräisessä klassikossa.

Kohtalosta tulee jotenkin mieleen 1980-luvulla snookeria dominoinut Steve Davis. Davis voitti kuudesti maailmanmestaruuden, mutta keväisin MM-kisojen aikaan muistellaan silti aina vain vuoden 1985 finaalia, jossa Davis kärsi tappion. Se ottelu onkin klassikko, joka ratkesi Dennis Taylorin eduksi 18–17 vasta ratkaisevan framen uusintamustalla.

Ottelua en nähnyt, mutta arvelen, että se on myös ollut urheilutapahtuma, joka on jäänyt kummittelemaan moniin mielen sopukoihin pitkäksi toviksi. Ainakin Steve Davisin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .