Kolumni: Lahjomaton latu kertoi tylyn totuuden kunnostani

Touruvuori toi totuuden esiin. Latu on lahjomaton, eikä sitä voi huijata, kirjoittaa Tommi Roimela.

Puuskuttaa. Heikottaa. Janottaa. Silmissä alkaa pyöriä. Mieleen tulevat lapsuus- ja nuoruusiän tuntemukset hiihtokilpailuista. Ainoa ero on, että nyt maisema hoipertelevan miehen ympärillä ei juurikaan muutu. Vauhti on hyvin, hyvin hiljainen.

Sitten sitä alkaa etsiä syitä. Ja tekosyitä. Olenkohan tulossa kipeäksi, kun lihakset tuntuvat niin raskailta? Varaston suksihuoltajatonttukin on tainnut epäonnistua? Onkohan mahdollista, että nopean maankohoamisen johdosta Touruvuoren latujen mäet ovat kasvaneet?

Lopulta on helppoa ymmärtää. Onnettomiin tuntemuksiin ei ole selityksiä. Tai siis on yksi. Se kaikkein pahin.

Olen surkeassa kunnossa.

Huono kunto ei toki ole mikään rikos. Mutta omassa maailmassani se tuntuu pahalta, sillä se voi olla jopa este onnellisuudelle. Roimelamaisen elämänkäsityksen mukaan ihmiselo koostuu pyhästä kolmiosta, jossa kärkinä ovat liikunta, perhe ja työ. Jokainen osanen vaikuttaa kahteen muuhun.

Kun vuoden 2018 ensimmäisenä päivänä tuskailin lyhyen mutta vastaavasti hidasvauhtisen hiihtolenkkini aikana surkeaa fyysistä kuntoani, aloin ymmärtää paremmin myös syksyn tapahtumia.

Tuolloin lasten leikeistä kuuluneet iloiset, joskin hieman kovaääniset, äänet olivat aiheuttaneet korvakäytävissä ennenkuulematonta häiriötä. Rakkaan vaimon arvokkaat neuvot olivat usein tuntuneet vähäpätöisiltä. Työjälkikään ei ollut priimaa, eikä siihen aina välttämättä tullut edes pyrittyä.

Omituista oli, että en muka ymmärtänyt, mikä oli pielessä. Kuvittelin kai olevani yhä jonkinlaisessa kunnossa tekemättä mitään, kun sentään viime vuosituhannen lopulla liikuin melko ahkerasti.

Onneksi Touruvuori toi totuuden esiin. Latu on lahjomaton, eikä sitä voi huijata.

Siinä mielessä tämä tauti on yksinkertainen, että lääke on helposti saatavissa. Se löytyy samasta paikasta kuin diagnoosikin. Ladulta.

Meneillään oleva talvi hemmottelee kansalaisia. Lunta, valkoista kultaa, on leijaillut maahan sopivasti, ja hiihtomahdollisuudet ovat erinomaiset. Se ei viime vuosina ole ollut selvyys, mutta tänä talvena kunnon kohottaminen on vain itsestä kiinni.

Ja sinne latusille tämäkin huonokuntoinen kansalainen aikoo jatkossa suunnata yhä useammin. En siksi, että tähtäimessäni olisivat vuoden 2022 Pekingin talviolympialaiset. Vaan siksi, että haluan olla vielä nykyistäkin onnellisempi.

Mielestäni tavoitteeni on varsin hyvä. Ja onpa sitä helppoa suositella muillekin. Tosin Touruvuoren parkkipaikan pitkän autorivin perusteella muut ovat tässäkin asiassa heränneet jo minua aiemmin.

Hyvä niin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.