Kolumni: Loebista tuli tallipaikkojen jokerikortti

Kun Sebastien Loeb, 44, ja Petter Solberg, 43, palasivat ralliauton rattiin Katalonian MM-rallissa, oli lähtöviivalla kaikki kuljettajien maailmanmestarit vuodesta 2003. Kolmehan heitä on, sillä Loeb vei mestaruudet vuosina 2004-2012, Sebastien Ogier, 34, on ollut vallassa vuodesta 2013 ja Solberg ajoi mestariksi vuonna 2003.

Solbergia tuskin nähdään MM-ralleissa ensi vuonna, mutta Ogier ja Loeb saattavat ajaa Citroenilla tallikavereina joissakin ralleissa. Loeb näytti jälleen perjantaina, että 44 on vain numero. Vauhtia Loebilla on edelleen hyville sijoille, mutta ei enää voittoon saakka.

Samalla seuraava sukupolvi tekee tuloaan. Harri Rovanperän 18-vuotias Kalle-poika ajaa jo Skodan tehdaskuljettajana. Solberg on tilannut Volkswagen Polo GTIn 17-vuotiaalle Oliver-pojalleen. Solbergien tavoitteena on, että Oliver osallistuu Walesin MM-ralliin syksyllä 2019.

Ensi kauden tallipaikoista on vielä täyttämättä toinen penkki M-Sportilla. Craig Breeniä on uumoiltu Teemu Sunisen tallikaveriksi. M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilsonin mukaan ensi kauden kuljettajista ei vielä kannata keskustella ennen kuin hän tietää, että lähteekö talli ensi kauteen kahdella vai kolmella autolla.

Sama on tilanne Citroenilla. Jos Citroen ajattaa ensi kaudella kolmea autoa, tyytyykö Breen jakamaan sen Loebin kanssa? Mads Östberg joutunee rahoittamaan oman ajamisensa vuonna 2019 ja norjalainen hankkinee Focuksen M-Sportilta. Wilsonin mukaan Focukseen tulee ensi kaudeksi parempi moottori ja auton kilpailukyky nousee. Tämän luulisi houkuttelevan Breeniä.

Hyundai haluaisi nopean tallikaverin Thierry Neuvillelle, mutta sellaisia ei ole tarjolla. Hyundai ei ole ollut tyytyväinen Andreas Mikkelsenin tuloksiin, mutta norjalainen pysyy tallissa kun parempaakaan vaihtoehtoa ei ole. Dani Sordo ja Hayden Paddon jatkanevat Hyundailla jakamalla kolmannen auton.

Riippumatta siitä miten loput ajopestit jakautuvat, käydään kovin taisto ensi kauden mestaruuksista Toyotan ja Citroenin kuljettajien kesken.

Tästä kaksikosta Toyotalla on parempi käsi. Ott Tänak, Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke on vauhdillisesti vaikeasti lyötävä kolmikko.

Siksi Citroen tarvitsee kolmannen auton ja kaksi nopeaa kuljettajaa Sebastien Ogierin ja Esapekka Lapin seuraksi. Loeb kun ei halua ajaa täyttä 14 osakilpailun sarjaa 2019.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .