Lentopallomaajoukkue hioo Helsingissä MM-otteitaan

Miesten lentopallomaajoukkueella on edessä tiivis viikko, jotta joukkue saa pelinsä oikeisiin uomiin kauden tärkeimmällä hetkellä. MM-lopputurnaus alkaa ensi sunnuntaina isäntäjoukkue Bulgarian kohtaamisella Varnassa.

Kenraaliharjoituksessa Suomen peli yskähteli. Japani kukisti isäntänsä Kuopiossa suoraan kolmessa erässä, kun vieraat veivät erät 25–18, 25–21 ja 25–17. Lauantaina Leppävirralla Suomi voitti 3–2.

–  Japani pelasi erittäin kovan pelin ja oli hyökkäyksissä selkeästi meitä parempi. Me emme saaneet omaa vaihtopallopeliämme toimimaan. Torjunta- ja puolustuspelissä me emme saaneet myöskään niin paljon aikaan kuin lauantaina, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kuvasi Lentopalloliiton tiedotteessa.

Japani on Suomen tavoin mukana MM-kisoissa. Se pelaa Italian Firenzessä A-lohkossa, kun Suomen kuuden joukkueen lohko kotiutui toiseen kisamaahan Bulgariaan ja Varnaan.

–  Eilen me pelasimme hienon pelin, tänään ei ihan niin hienoa, Sammelvuo tiivisti joukkueiden kohtaamiset ja ylisti Japanin tasoa.

Kaislasalo tehokkain

Maajoukkue harjoittelee tiistain ja keskiviikon Helsingissä ja lentää torstaina Varnaan. Ennen reissua valmennusjohdon täytyy tiivistää ryhmänsä, sillä MM-kisoihin lähtee 14 pelaajaa.

Japani-ottelut auttoivat Sammelvuota valintapohdinnoissa.

–  Meillä on vielä 15 pelaajaa ryhmässä, ja katsotaan missä vaiheessa päätetään, ketkä 14 lähtevät MM-kisoihin, päävalmentaja sanoi.

Sunnuntaina Suomi avasi seitsikolla, jossa passarina oli Mikko Esko, hakkurina Urpo Sivula, yleispelaajina Elviss Krastins ja Sakari Mäkinen, keskitorjujina Tommi Siirilä ja Sauli Sinkkonen sekä liberona Lauri Kerminen.

Toisessa erässä Henrik Porkka tuli kentälle Siirilän tilalle. Kolmanteen erään passariksi tuli Eemi Tervaportti ja hakkuriksi Samuli Kaislasalo, joka kävi jo toisessakin erässä Sivulan tilalla. Eniten pisteitä, yhdeksän, teki Kaislasalo. Sivula ylsi seitsemään pisteeseen.