Loebin aikasakko nosti Hirvosen voittajaksi

Citroen-kuskit Sebastien Loeb, Dani Sordo ja Sebastien Ogier ovat saaneet minuutin aikasakon Australian MM-rallissa sääntörikkomuksen vuoksi. Citroenien etummaisen kallistuksenvakaajan kiinnitys oli luokitusten vastainen.

Kakkoseksi sijoittunut Mikko Hirvonen nousi näin Loebin ohi rallin voittajaksi. Hirvosen etumatka Loebiin MM-sarjan kärjessä kasvoi viiteen pisteeseen ennen kahta viimeistä kisaa.

– Ei tämä mitään vielä ratkaise, mutta Katalonian ralliin ei nyt tarvitse lähteä ajamaan ihan niin suurella riskillä, Hirvonen kommentoi tuomariston päätöstä.

MM-sarjasta ovat ajamatta vielä lokakuun alussa kilpailtava Katalonian ralli sekä Britannian ralli.

Citroen on ilmoittanut hyväksyvänsä rangaistuksen.

– Hyväksymme päätöksen, sillä valokuva luokittelukaavakkeessa ei vastaa autoihin asennettua osaa. Osien erolla ei ollut vaikutusta auton suorituskykyyn tai luotettavuuteen. Kyse oli hallinnollisesta virheestä, ei halusta huijata, Citroenin rallitallin johtaja Olivier Quesnel sanoo.

Quesnel esitti myös pahoittelunsa Loebille ja apukuski Elenalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.