MM-kisat ilman Venäjän joukkuetta – IAAF piti pannan yllä

Perjantaina alkavat yleisurheilun MM-kilpailut Qatarin Dohassa käydään ilman Venäjän joukkuetta. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ilmoitti liiton kisoja edeltävän neuvostonsa tapaamisen jälkeen maanantaina, että lähes neljä vuotta kestänyt Venäjän sulku kansainvälisestä kilpailutoiminnasta jatkuu.

Venäläisurheilijoita Dohassa kuitenkin nähdään. Maan yleisurheiluliitto kertoi viime viikolla, että 29 urheilijaa kilpailee MM-areenalla neutraalin lipun alla. Määrä on kymmenen enemmän kuin MM-kisoissa kaksi vuotta sitten. Venäläisten ryhmässä ainoa puolustava maailmanmestari on korkeushyppääjä Marija Lasitskene.

IAAF telkesi Venäjän kansainvälisestä kilpailutoiminnasta marraskuussa 2015 maan valtiojohtoisen dopingjärjestelmän paljastuttua. Sen jälkeen sulkua on jatkettu tasaisin väliajoin, nyt jo 12 kertaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.