Maailman paras näytti muille kaapin paikan Venlojen viestissä

Venlojen viestin voitto karkasi tälläkin kertaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ylivoimaiseksi mestariksi lähes helteisessä säässä juostussa kisassa suunnisti ruotsalaisjoukkue Stora Tuna OK.

Se jätti muut palkintokorokkeelle yltäneet joukkueet, Göteborg Majorna OK:n ja MS Parman, liki viiden minuutin päähän.

Länsinaapurin viestikvartetit olivat muutenkin tylyllä päällä, sillä viiden parhaan joukossa oli peräti neljä ruotsalaista joukkuetta.

Suurin syy Stora Tunan suvereeniin voittoon oli ruotsalaisnelikon häikäisevä ankkuri Tove Alexandersson, 25. Alexandersson lähti ankkuriosuudelle sijalta kuusi, kolme minuuttia kärkeä perässä. Alexanderssonia pidetään tällä hetkellä maailman parhaana naissuunnistajana. Häneltä löytyy palkintokaapistaan muun muassa viisi henkilökohtaista maailmanmestaruutta plus monia muita arvokisamitaleja.

–  Suunnistus kulki kieltämättä todella hyvin. En ihan tarkkaan tiennyt, mitä kärjessä osuuden aikana tapahtui. Sen jälkeen, kun sain infon siitä, että olen piikkipaikalla, en enää katsellut taakseni. Laitoin vain tossua toisen eteen, viestin ehdoton sankari sanoi vieno hymy kasvoillaan.

Venlojen viestin voitto oli Stora Tunalle neljäs, mutta joukkueen suunnistajille ensimmäinen. Voittojoukkueessa juoksivat Alexanderssonin lisäksi Anna Mårsell, Magdalena Olsson ja Julia Jakob.

Mikä hurjan vauhtisi salaisuus on?

–  Ei minulla ole mitään salaisuutta. Nautin vain suunnistamisesta.

Ankkuri ylpeä kolmannesta sijasta

Alexandersson pääsee loppukesästä jahtaamaan muun muassa puuttuvaa sprintin MM-kultaa. Latviassa käytävät arvokilpailut on merkitty ruotsalaistähden kalenteriin isolla tussilla.

–  Se on seuraava tavoitteeni. Mitalit kiinnostavat yhä, Alexandersson naurahti.

Parhaan suomalaisjoukkueen tunnelmat olivat myös iloisia, vaikka voiton lipsuminen hieman harmittikin.

–  Tämä on kuitenkin MS Parman naisten paras sijoitus Venlojen viestissä kautta aikojen. Se merkitsee erittäin paljon, ja siitä saa olla ylpeä, joukkueen ankkurina hyvää työtä tehnyt Maija Sianoja hihkui.

MS Parman nelikko juoksi järjestyksessä Anastasia Rudnaya, Tiia Istolahti, Tuulia Viberg ja Sianoja.

–  Tykkäsin kovasti radasta, sillä tämä ei ollut tyypillinen suomalainen maasto. Tein parhaani ja mielestäni onnistuin hyvin, Rudnaya sanoi.

Toisella osuudella vahvasti esiintynyt Istolahti myönsi, että rata oli vaikea.

–  Onneksi ei sattunut suuria virheitä. Otin ajoittain hyvinkin varovasti. Mahtuipa sekaan myös muutama kävelyaskelkin. Kuumuus tuntui jäsenissä.

Ankkuriosuudella tapahtui kummia. Kärjessä lähteneet Ol Norska (Sabine Hauswirth) ja SK Pohjantähti (Sofia Haajanen) sortuivat räikeisiin virheisiin. Ol Norska putosi sijalle kuusi ja yhtenä ennakkosuosikeista kisaan lähtenyt SK Pohjantähti romahti sijalle 12, yli 12 minuuttia ykköselle hävinneenä.

–  Sain jotain tietoa kärjen pummeista, mutta keskityin vain omaan suoritukseeni. Yleensä loppukiri on vahvuuteni, mutta jos nyt olisi tullut loppukiritaistelu, ei minusta olisi ollut mihinkään. Olin niin poikki, Sianoja sanoi.

-----

Uutista korjattu kello 21.01: Stora Tuna OK:n voitto oli suunnistajille ensimmäinen, mutta itse seuralle neljäs.