Markkasen Bullsille jo kymmenes perättäinen kotitappio – alkuviikosta Washingtoniin myydyt Portis ja Parker rankaisivat vanhaa seuraansa

Lauri Markkasen Chicago Bulls ei vieläkään onnistunut katkaisemaan kotitappioiden putkeaan koripallon NBA:ssa. Chicago taipui kotiparketillaan Washingtonille 125–134 ja on nyt ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan hävinnyt kymmenen kotiottelua perättäin.

Chicago voitti kotonaan viimeksi 21. joulukuuta. Voitot ovat olleet tiukassa myös vieraissa, mutta vieraskentällä Bulls on sentään voittanut viisi kertaa edellisen kotivoittonsa jälkeen.

Markkanen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies 20 pisteellä. Hän kirjautti lisäksi 11 levypalloa ja neljä koriin johtanutta syöttöä. Kolmosia hän upotti tällä kertaa kuudella yrityksellä vain yhden.

Markkanen ei yltänyt aivan viime aikojen loistoonsa, sillä edellisissä kolmessa ottelussa hän rikkoi 30 pisteen rajan. Hän on kuitenkin nyt ensi kertaa NBA-urallaan tehnyt vähintään 20 pistettä neljässä perättäisessä ottelussa.

Chicagon tehokkain oli 26 pistettä tehnyt Zach LaVine. Washingtonin Bradley Beal upotti 31 pistettä.

Vaikka voittomarginaali oli vain 11 pistettä, ei Chicago johtanut ottelua ensimmäisen neljänneksen puolivälin jälkeen.

"Menetimme perheenjäseniä"

Ottelussa oli erityistä latausta, sillä aiemmin tällä viikolla Chicago myi Washingtoniin Bobby Portisin ja Jabari Parkerin ja sai vaihdossa Otto Porter Jr:n. Parker teki vanhalla kotikentällään 20 pistettä, Portis nakutti 10 pistettä ja kahmi 12 levypalloa. Porter puolestaan upotti vanhaa seuraansa vastaan 17 pistettä.

Asetelma oli tunteellinen etenkin Portisille, joka suuttui Chicagon seurajohdolle myymisestään. Hän pääsi nyt maksamaan potut pottuina.

–  Kaikki tietävät, kuinka ylpeä olin siitä että sain pelata Bullsille ja Chicagon kaupungille. Sain nyt ensimmäisen maistiaiseni koripallon bisnespuolesta. Aina ei saa sitä mitä haluaa, Portis sanoi Chicago Sun-Timesin mukaan Washingtonin kaadettua Chicagon.

– Olen nähnyt tällaista monta kertaa, ja aina sanotaan että se on ottelu muiden joukossa. Mutta ei se ole. Ymmärrämme sen, sanoi Washingtonin valmentaja Scott Brooks.

Chicagon päävalmentaja Jim Boylen myönsi, että ottelussa oli tunnelatausta.

–  Menetimme perheenjäseniä omasta perheestämme ja he ovat nyt toisessa perheessä, ja sitten me saimme uuden perheenjäsenen siitä perheestä, Boylen maalaili Chicago Tribunen mukaan.

–  Halasin häntä (Portisia) keskiviikkona, kerroin että välitän hänestä ja toivoin hänelle kaikkea parasta. En ole puhunut hänen kanssaan sen jälkeen. Mutta hänellä ei varmasti ole mitään ongelmia menestymisessä.

Chicago jatkaa itälohkossa sijalla 13. Washington on kymmenentenä ja taistelee vielä pudotuspelipaikasta.

Seuraavaksi Chicago jahtaa kotivoittoa maanantaina Milwaukeeta vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.