Massa palannee F1-radoille vasta 2010

Ferrari-talli odottaa Felipe Massan palaavan F1-auton rattiin vasta ensi kaudella. Brasilialaisella Massalla on lähipäivinä edessään vielä yksi kirurginen toimenpide, jonka jälkeen hän voi alkaa rakentaa paluutaan F1-radoille.

Massa tutkittiin Yhdysvaltain aikaa eilen Miamin neurologisessa erikoissairaalassa. Ferrarin tiedotteen mukaan lääkäri Steve Olveyn antama ennuste Massan kuntoutumisesta on hyvä. Talli ei silti laske sen varaan, että brasilialainen palaisi gp-sarjaan enää tänä vuonna.

– Olen tyytyväinen tutkimusten tuloksiin. Sen jälkeen, kun lähipäivinä tehtävä pieni operaatio on ohi, voin vihdoinkin aloittaa kuntosaliharjoittelun, jotta pääsen kuntoon. Sitten voin ryhtyä ajamaan kart-autoja, Massa totesi.

Myös Ferrari-tallissa tutkimuksen tulos otettiin mielihyvillä vastaan.

– Voimme olla sataprosenttisen varmoja, että Felipe on kunnossa ensi kauden alkaessa, Ferrarin tiedotteessa todettiin.

Massa loukkaantui Unkarin gp:n aika-ajossa, kun hänen edellään ajaneesta autosta irronnut jousi osui brasilialaisen päähän. Osumapaikkaan asennetaan vielä vahvike kirurgisella toimenpiteellä.