Matthäus ei povaa ruusuista tulevaisuutta Saksan MM-sankarille: "Huippuseurat eivät odota Götzeä"

Mario Götze on ajautunut vaikeaan asemaan jalkapallon Saksan Bundesliigassa. Hänen seuransa Borussia Dortmund vahvistui täksi kaudeksi ja myös kesken kauden. Götzen sopimus päättyy 30. kesäkuuta, ja näyttöpaikat ovat jääneet vähiin.

Saksalaisen Bild-lehden tietojen mukaan Götzen ja Borussian tiet ovat eroamassa kesällä. Saksalainen jalkapallolegenda Lothar Matthäus puolestaan otti kantaan Götzen tilanteeseen Sky Sportsin podcastissa.

–  Toivon, että hän palaisi takaisin (huipputasolle), mutta hän tarvitsee siihen joukkueen luottamuksen, valmentajan luottamuksen ja myös luottamuksen itseensä. Jos hän pystyy noihin, voi hän nousta takaisin huipulle, Matthäus pyöritteli.

Vuoden 1990 maailmanmestari Matthäus mainitsi myös, että 27-vuotias Götze joutunee tyytymään pienempiin seuroihin ja pienempään palkkaan.

Maailmanmestaruuden jälkeen vaihtelevia kausia

Götze teki läpimurtonsa Borussia Dortmundissa kausina 2010–13 ja siirtyi sitten Bayern Müncheniin.

Vuonna 2014 hän ratkaisi Saksalle maailmanmestaruuden, mutta aika Bayernissa jäi vain kolmeen kauteen. Muun muassa terveysongelmista kärsinyt Götze palasi vuonna 2016 Dortmundiin. Neljä viime kautta ovat sujuneet hyökkäävältä keskikenttäpelaajalta vaihtelevasti.

–  Oletan, että huippuseurat eivät odota Mario Götzeä, vaikka hänet saisi ilmaisella siirrolla. Hän ansaitsee kuitenkin suurta palkkaa, Matthäus arvioi.

–  Hänen täytyy löytää itsensä uudestaan. Se on päästä kiinni. Hän on saavuttanut paljon, laukonut meidät maailmanmestariksi, hänellä on ollut hienoja vuosia Dortmundissa ja hän on näyttänyt osaamistaan myös Bayernissa, Matthäus sanoi.

Matthäus alleviivasi Götzen olevan hyvä harjoittelemaan ja tekemään työtä uransa eteen, mutta pelaajan ura on nyt eri vaiheessa kuin kuusi vuotta sitten maailmanmestaruuden aikaan. Silloin Götze oli vielä nuori ja nouseva pelaaja. Matthäus nosti esiin jopa Pohjois-Amerikan MLS-sarjaan siirtymiseen, missä tarjolla olisi suuri rooli. Tilipussista Götze joutuisi tinkimään.

Bundesliiga on tauolla koronaviruksen vuoksi. Dortmund on sarjassa toisena neljä pistettä kärkijoukkue Bayernin takana. Leipzig vaanii pisteen päässä Dortmundista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.