Mercedes-pomo esittää kolmen auton talleja – muut F1-päälliköt eivät juuri lämpene ajatukselle

Formula ykkösten Mercedes-tallin päällikkö Toto Wolff pohti Monzan gp-kisassa ratkaisua ongelmaan, kuinka löytää tallipaikkoja juniorikuljettajille. Wolffin mukaan yksi keino olisi se, että talleilla olisi kolmas auto. Tämä ei kuitenkaan oikein innosta kilpailijatalleissa, kertoi Autosport-sivusto maanantaina.

Mercedes pähkäilee nuorten suojattiensa Esteban Oconin ja George Russellin ajopaikkoja ensi kaudelle. Ocon ajaa tällä hetkellä Force Indiaa, mutta hänet korvannee ensi kaudeksi Lance Stroll. Russellin nousu F2-luokasta pääsarjaan puolestaan näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä.

Autosport huomauttaa myös, että muut tallit vierastavat "omiin talleihinsa sidottujen" kuskien palkkaamista. Esimerkiksi McLaren päätyi nostamaan Lando Norrisin F1-rattiin, mainiten että Oconin siteet Mercedekseen vaikuttivat päätökseen.

Ei siis ihme, että Wolff miettii keinoja. Kolmas auto tulokaskuljettajalle olisi Wolffin mukaan halvempaa kuin nyt olemassa olevat "junioritallit", kuten Red Bullin ja Toro Rosson kuvio.

–  Mielenkiintoinen (ehdotus). Mutta käytännössä kolmen auton käyttö menisi monimutkaiseksi. On sellaisia juttuja kuin varikkopysähdykset, Red Bullin tallipomo Christian Horner huomauttaa Wolffin suuntaan.

Horner arvelee, että F1-sarjan "keskikentän" tallit eli kolmen suurimman tiimin takana taistelevat tuskin olisivat kovin riemuissaan kolmen auton systeemistä. Kun Mercedeksen, Ferrarin ja Red Bullin hallinta venyisi yhdeksään kärkisijaan, jäisi muille taisto kymmenennestä sijasta.

Williamsin apulaispäällikkö Claire Williams vahvistaa, että talli vastustaisi kolmatta autoa.

–  Emme suosittelisi sitä. On jo tallien yhteistyötä, ja sitten mukaan tulisi kolme autoa. Mihin tuollainen oikein loppuisi? Se olisi jälleen yksi askel väärään suuntaan, F1-tallipisteissä viimeisenä olevan tallin edustaja Williams sanoo.

McLaren-pääjohtoon kuuluva Zak Brown ei ole yhtä jyrkkä mielipiteessään, mutta käytännön ongelmat arveluttavat häntäkin.

–  Pidän ajatuksesta, mutta kuinka tuota oikein pyöritettäisiin? Lähtöruudukossa on toki tilaa, mutta ei kaikille (kolmatta autoa varten). Ehkä joissain kisoissa tuo toimisi, mutta systeemin on oltava tasapuolinen ja reilu, Brown totesi Autosportille.

Uusimmat

Urheilu

Espanja puuhaa MM-yhteishakua Portugalin ja Marokon kanssa

Olah tositoimissa Suomessa – pöytätennismiehet karsivat EM-lohkovoitosta Sveitsiä vastaan

Ruotsalaislehdet: Hyypiä ehdolla Kalmarin valmentajaksi

Paul Gascoigne saa syytteen seksuaalisesta häirinnästä

Golden State Warriorsin pahanolontunne kasvaa –  harvinainen kolmas peräkkäinen tappio

Sekunnintarkka ratkaisija Rantanen tyytyväinen Coloradon nousuun: "Tiesimme, että meillä oli paljon bensaa tankissa"

Kolumni: Täällä tehtiin maailman parhaimmat ralliautot

Paulus Arajuuri pettyi pahoin: "95 prosentin suoritus ei riitä koskaan"

Huuhkajille iso pettymys Unkarissa – "Emme päässeet tasollemme"

Englanti Kansojen liigan välieriin dramaattisella voitolla – Kane iski revanssin Kroatiasta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.