Mika Kallio ei kyennyt huilaamaan täysin

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion viime päivät ovat menneet toipuessa olkapäävammasta ennen viikonlopun Italian osakilpailua. Täysin poissa kaksipyöräisen selästä valkeakoskelainen MotoGP-kuski ei pysynyt.

- En ole yhtään rasittanut kättä edellisen kisan jälkeen. Tai no joo, viime viikonloppuna en malttanut olla vähän kokeilematta omaa supermoto-pyörää. Sillä ajaessa olkapäävamma kyllä muistutti itsestään, edellisen kisan harjoituksissa Le Mansissa kaatunut ja loukkaantunut Kallio summasi.

Kallion mukaan vasemman olkapään turvotus on laskenut, joten Ducatin sarvia voi puristaa Mugellossa innolla jo perjantain harjoituksissa.

- Parantumista on edesautettu ultraääni- ja sähköhoidoilla. Solisluu on vähän koholla ja olkapään alue on hieman kipeä. Perjantaina lähden radalle paikat vahvasti teipattuina.

Suomalaistalli Ajo Motorsportin Derbi-kuljettajat Marc Marquez ja Sandro Cortese mittelevät 125-kuutioisten kärkisijoista.

- Mugello on hieno rata, mutta samalla todella haasteellinen. Rata on nopea ja mutkayhdistelmät on ajettava todella tarkasti. Radan nopeat kaarteet ja pitkä pääsuora vaativat meiltä onnistumista niin alustan kuin moottorinkin säädöissä. Kilpailut ovat täällä usein tasaisia ja pienet asiat voivat ratkaista paljonkin. Siksi olemme työskennelleet tiiviisti jo keskiviikosta saakka, ja terävä aloitus heti perjantain ensimmäisissä harjoituksissa on tärkeää, tallipäällikkö Aki Ajo tuumi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.