Mikko Korhonen kamppailee kärkisijoista Birminghamissa

Mikko Korhonen on kärkikahinoissa kahden kierroksen jälkeen Englannin Birminghamissa pelattavassa golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa.

Korhonen pelasi toisen kierroksen Forest of Ardenin kentällä tulokseen kolme alle parin ja siirtyi yhteistulokseen –8, joka oikeuttaa jaettuun kuudenteen sijaan. Ero kärkipaikan jakaviin Espanjan Sebastian Garcia Rodrigueziin ja Englannin Sam Horsfieldiin on viisi lyöntiä.

Suomalainen kirjautti korttiinsa viisi birdieä ja kaksi bogia. Tulos oli mainio, etenkin kun ottaa huomioon, että tuuli teki olot perjantaina edellispäivää vaikeammiksi.

–  Hyvä kierros tänään. Vähän enemmän tuulta, joten olosuhteet olivat haastavat. Melkein 30 astetta lämmintä, niin kuula lentää kyllä pitkälle. Siinä yhtälössä mailavalintojen tekeminen oli tavallista haastavampaa, mutta ihan hyvin selvisin ilman suurempia kupruja, Korhonen kertoi tiedotteessa.

Korhosta kantoi perjantaina etenkin hänen hyvä puttaamisensa, jolla hän pelasti muutamaan otteeseen parin haastavista paikoista.

Suomalaisista oivan kierroksen pelasi myös Kalle Samooja, joka kirjautti tuloksen –3 ja on lyönnin päässä Korhosesta jaetulla 11. sijalla. Samooja oli vähällä päätyä tasoihin Korhosen kanssa, mutta teki viimeisellä reiällä kierroksen ainoan boginsa.

Myös Tapio Pulkkanen selviytyi viikonlopun kierroksille. Hän pelasi perjantaina yhden alle parin ja jakaa sijaa 46 tuloksellaan –3.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.