Mikko Rantaselle kuuden vuoden jatkosopimus Coloradon kanssa

Jääkiekkohyökkääjä Mikko Rantanen ei pitkittyneiden sopimusneuvotteluidensa takia ehtinyt mukaan NHL-joukkue Colorado Avalanchen harjoitusleirille eikä harjoitusotteluihin, mutta päävalmentaja Jared Bednar ei epäile, etteikö Rantanen olisi hyvässä kunnossa.

–  Tiedän, että hän on luistellut ja tehnyt kovasti hommia. Hän on aina tullut harjoitusleirille todella hyvässä iskussa, ja olen varma, ettei asia ole toisin tänä vuonna. Pelaajamme ovat innoissaan, että hänet saadaan takaisin, hän on iso osa joukkuettamme, Bednar paalutti NHL:n verkkosivuilla.

Rantanen harjoitteli syyskuussa Patrik Laineen kanssa sveitsiläisseura Bernissä, joten tuntuma jäähän ja koviin joukkueharjoituksiin on säilynyt. Kuuden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Rantanen on nyt valmis liittymään Coloradon kokoonpanoon. Kanadalaisen TSN-kanavan mukaan jatkosopimuksen arvo on 55,5 miljoonaa dollaria.

Rantanen johti viime syksynä NHL:n pistepörssiä ja nakutti runkosarjassa lopulta tehot 31+56=87, joilla hän oli sarjan toiseksi tehokkain suomalainen Floridan Aleksander Barkovin jälkeen. Lokakuun lopussa 23 vuotta täyttävä laitahyökkääjä pelasi viime kaudella pääosin samassa ketjussa kanadalaisen Nathan MacKinnonin ja ruotsalaisen Gabriel Landeskogin kanssa.

–  Olemme todella innoissamme. Tietysti toivoimme, että sopimus olisi syntynyt pikkuisen aiemmin. Toivottavasti saamme hänet mukaan kauden ensimmäiseen otteluun, Landeskog kertoi NHL:n verkkosivuilla.

Valioluokan nuori laitahyökkääj

ä

TPS:n juniorimyllystä ponnistanut Rantanen debytoi NHL:ssä kaudella 2015–16, mutta pelipaikka vakiintui syksyllä 2016. Kolmen täyden kauden aikana hän on summannut tehot 80+129=209, joilla hän häviää 17 pistettä kausien 2016–19 tehokkaimmalle suomalaiselle Barkoville.

–  Pitkän sopimuksen tekeminen oli tavoitteemme. Mikko on vakiinnuttanut itsensä yhdeksi NHL:n valioluokan nuorista laitahyökkääjistä ja on iso palanen ydinryhmäämme, Coloradon GM Joe Sakic kertoi seuran verkkosivuilla.

Colorado aloittaa kauden perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun se kohtaa Calgary Flamesin.

Neljä vuotta sitten NHL:ään varattu nuorten maailmanmestari joutuu edelleen odottamaan tilaisuuttaan

Jääkiekon NHL-seura Detroit Red Wings kertoi verkkosivuillaan, että joukkueen kokoonpano supistettiin 36 pelaajan kokoiseksi. Kokoonpanosta poistettiin kaikkiaan 12 pelaajaa, joiden joukossa olivat suomalaispuolustajat Vili Saarijärvi ja Oliwer Kaski. Kaksikko siirtyy AHL:ssä pelaavaan farmijoukkue Grand Rapids Griffinsiin.

Kaski, 24, pelasi viime kaudella Liigaa Lahden Pelicansissa ja voitti keväällä maailmanmestaruuden. Hän siirtyi kesällä NHL-unelman perässä Pohjois-Amerikkaan.

Saarijärvelle, 22, alkava kausi on jo kuudes peräkkäinen Pohjois-Amerikassa. Detroit varasi hänet kolmannella kierroksella vuonna 2015, mutta juniorivuosien jälkeen peliaika on löytynyt AHL:stä ja ECHL:stä. Saarijärvi ei ole päässyt pelaamaan yhtään NHL-ottelua. Rovaniemeläislähtöinen puolustaja saavutti vuonna 2016 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

Detroitin kokoonpanoon kuuluu suomalaiskonkari Valtteri Filppula, joka on tahkonnut NHL:ää 14 kaudella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.