Morikawa nousi voittoon PGA-kiertueella, Norjan Hovland oli kolmas ja harppasi maailmanlistan parhaaksi pohjoismaalaiseksi

Amerikkalainen Collin Morikawa golfasi dramaattisten vaiheiden jälkeen Yhdysvaltain PGA-kiertueen kilpailun voittoon Ohion Dublinissa. Morikawan ja maailmanlistan viidentenä olevan Justin Thomasin kaksintaistelu ratkesi Morikawan hyväksi vasta kolmannella uusintareiällä.

Kisavoitto oli Morikawalle, 23, uran toinen PGA-kiertueella. Hän oli lähellä mestaruuspyttyä jo kesäkuussa Texasissa, kun PGA palasi koronavirustauolta. Tuolloin Morikawa kuitenkin taipui yllätysvoiton ottaneelle Daniel Bergerille uusintareiällä.

Kärkinimenä päätöspäivään lähtenyt Thomas löi kolmella viimeisellä reiällä kaksi bogia ja menetti kisavoiton.

–  Olen melko vihainen. Minulla oli kolmen lyönnin johto ennen kolmea viimeistä reikää, mutta menetin sen täysin, Thomas jupisi antaen kuitenkin tunnustusta Morikawalle.

Kärkikaksikolle kahdella lyönnillä taipunut Viktor Hovland oli kolmas. 22-vuotias norjalainen nousi maanantaina miesten maailmanlistan parhaaksi pohjoismaalaiseksi sijalle 33. Yhdeksän pykälää noussut Hovland ohitti Ruotsin Henrik Stensonin, joka putosi 35:nneksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.