Näyte ehkä vihjaa, että Contador douppasi

The New York Times kertoo, että dopingista epäillyn pyöräilijän Alberto Contadorin Ranskan ympäriajon aikana antamasta näytteestä löytyi kahdeksan kertaa yli sallitun määrän kemikaalia, joka viittaa dopingiin.

Contador voitti Ranskan ympäriajon kolmannen kerran. Hän on kiistänyt dopingin. Contadorin elimistöstä löytyi urheilussa kiellettyä klenbuterolia. Contador sanoo, että klenbuterol on peräisin sitä sisältäneestä lihasta. Hän on myös sanonut, että lopettaa, jos saa dopingrangaistuksen.

Contadorilta 20. heinäkuuta otetusta näytteestä löytyi pehmennintä, jota on verensiirroissa käytetyissä pusseissa. Contador antoi klenbuterolia sisältäneen näytteen päivää myöhemmin. Kansainvälinen pyöräilyliitto asetti hänet kilpailukieltoon toistaiseksi.

Jo viime viikolla kerrottiin Ranskassa ja Saksassa, että pehmennintä oli löytynyt Contadorin virtsanäytteestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.