NHL odottaa vihreää valoa – kausi jatkuu pari viikkoa viranomaisten luvan jälkeen

NHL-jääkiekon pelitauko on venynyt kohta kuukauden mittaiseksi. Liigan komissaari Gary Bettman vakuuttaa, että NHL tutkii kaikki mahdollisuudet kauden jatkumiseksi, ennemmin tai myöhemmin.

–  Haluamme olla valmiita, kun viranomaiset näyttävät vihreää valoa, Bettman sanoi tiistaina NBC-kanavan haastattelussa

Bettmanin mukaan vihreä valo saattaa olla hailakka, sillä koronavirus etenee eri tahtia Pohjois-Amerikan eri puolilla. Jos jossain ei pystyisi aloittamaan pelaamista, jossain muualla NHL:n pelin jatkuminen voisi olla mahdollista.

–  Emme ole lyöneet lukkoon mitään vaihtoehtoa emmekä sulkeneet mitään vaihtoehtoa pois. Ratkaisuihin vaikuttaa, kuinka paljon aikaa meillä on pelata. Täytyy ajatella myös ensi kautta, ja luonnollisesti kansakunnan terveyttä, Bettman sanoi ja korosti puhuvansa NHL-joukkueiden kotimaista Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Komissaari toivoi, että huhtikuun lopussa kauden jatkon suhteen ollaan jo viisaampia. Kausi on ollut tauolla maaliskuun 12. päivästä alkaen.

Kaksi viikkoa harjoitusaikaa

Osa pelaajista viettää taukoa kotimaissaan. Jos kausi jatkuu, joukkueille pitää Bettmanin mukaan antaa pari viikkoa aikaa valmistautua ennen kuin kiekko putoaa otteluissa jäähän.

–  Neuvottelemme tästä pelaajayhdistyksen kanssa ja jatkamme sitä yhteistyötä. Terveys on kaikessa etusijalla, ja haluamme myös varmistaa, ettei pelaajia vaaranneta. Heidän pitää olla ottelukunnossa, kun pelit jatkuvat, Bettman sanoi.

NHL-pelit Yhdysvalloissa televisioiva NBC sai jääkiekolle jatkoaikaa kesällä, koska Tokion olympialaiset siirtyivät ensi vuoteen. Tokio olisi vallannut tv-kanavat heinä-elokuussa.

Komissaarin mukaan NHL:n halliolot ovat riittävät kesän helteelläkin. Jää ei sula pelaajien luistinten alta.

– Se aika, jolloin halleissa ei ollut ilmastointia, on kaukana takana. Pelaamme moderneissa halleissa, ja jään tekeminen onnistuu niissä kuumallakin säällä, Bettman muistutti.

Kolmas koronavirustartunta Coloradon NHL-kiekkoilijoissa

Kolmas Colorado Avalanchen NHL-jääkiekkoilija on saanut koronavirustartunnan, NHL kertoi verkkosivuillaan. Tartunnan saanut pelaaja on eristyksissä, eikä hän ole NHL:n mukaan ollut lähikontaktissa seuran muiden pelaajien tai muun henkilökunnan kanssa.

Coloradossa pelaa kaksi suomalaishyökkääjää. Heistä Mikko Rantanen viettää liigan taukoa Suomessa ja Joonas Donskoi on Coloradossa.

Kaikkiaan kahdeksan NHL-pelaajaa on saanut testissä vahvistetun koronavirustartunnan. Coloradossa tartunnan on saanut kolme pelaajaa ja Ottawa Senatorsissa viisi.

NHL-kausi keskeytettiin 12. maaliskuuta alkaen. Kauden jatkuminen voi venyä kesään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.