Nadal halusi treenata, kuningatar sai jäädä

Tenniksen maailman ykköspelaaja Rafael Nadal kieltäytyi tapaamasta Englannin kuningatar Elisabetia Wimbledonin turnauksen yhteydessä.

Kuningatar vieraili 33 vuoden tauon jälkeen Wimbledonissa eilen, ja seurasi Andy Murrayn ottelua Jarkko Niemistä vastaan. Molemmat pelaajat pääsivät ottelun jälkeen tapaamaan kuningatarta, joka vietti päivän aikana hetken myös Roger Federerin ja Serena Williamsin seurassa.

Nadal halusi kuitenkin keskittyä eiliseen otteluunsa hollantilaista Robin Haasea vastaan ilman ylimääräistä hälinää.

– Se oli pettymys, mutta täällä tiedetään, että minulla on rutiinini ennen ottelua, Nadal perusteli.

– Tiesin, että ottelusta tulee vaikea. Minun oli harjoiteltava, joten oli mahdotonta tavata häntä.

Nadal joutuikin tekemään täyden päivätyön Haasen kanssa. Espanjalainen kuitenkin voitti ottelun viidessä erässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.